Hae

14.1 A1-englanti vuosiluokilla 1-2: opetuksen tavoitteet, sisällöt ja oppilaan oppimisen arviointi

Valtakunnallinen
Ei valtakunnallisia lisäyksiä
Hämeenlinna
Ei kuntakohtaista sisältöä

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen

T1 tutustutaan, mitä kieliä ja kulttuureita koulussa, lähiympäristössä ja Suomessa on. Ohjata oppilasta tunnistamaan kohdekieli muista kielistä.

Oppimisen tavoitteet

  • Oppilas oppii tiedostamaan kielellistä ja kulttuurista moninaisuutta arjessaan sekä tunnistamaan kohdekielen muista osaamistaan kielistä.

Laaja-alainen osaaminen

  • L1 Ohjataan lasta kysymään, kuuntelemaan ja tekemään havaintoja ympäröivästä maailmasta.

  • L2 Ohjataan lasta näkemään kulttuurinen monimuotoisuus myönteisenä voimavarana.

  • L5 Hyödynnetään TVT:n suomia mahdollisuuksia opetuksen eheyttäjänä ja lapsen kokemusmaailman rikastajana opetuksessa.

Sisältöalueet

  • S1 Pohditaan yhdessä, mitä kieliä koulussa, lähiympäristössä ja Suomessa puhutaan ja tutustutaan niissä esiintyviin kulttuureihin. Keskustellaan eri kielten yhtäläisyyksistä ja eroista.

1. lk

2.lk

Tutustutaan mahdollisuuksien mukaan oppilaan luokassa/ koulussa puhuttuihin vieraisiin kieliin ja kulttuureihin oppilaiden ja heidän vanhempiensa avulla.

Opetellaan erottamaan englannin kieli lähiympäristön kielistä kuuntelemalla näytteitä eri kielistä. Opettaja käyttää mahdollisimman paljon englantia luokkakielenä.

Tarkkaillaan englannin kielen esiintymistä omassa lähiympäristössä (esim. vaatteet, tuotteet, musiikki, ohjelmat, jne.)

Tuodaan esille, että englantia puhutaan maailmassa monin eri tavoin (English-speaking countries).

Kansainvälisyyskasvatuksen hengessä suositellaan ottamaan vastaan vierailijoita eri kieli- ja kulttuurialueilta hyödyntäen kaupunkimme kotikansainvälisyyden resursseja.

Suositellaan järjestämään erilaisia yhteyksiä englannin kielellä koulun ulkopuolelle esim. TVT:tä hyödyntäen (esim. E-Twinning, Postcrossing).

Tutustutaan mahdollisuuksien mukaan oppilaan luokassa/ koulussa puhuttuihin vieraisiin kieliin ja kulttuureihin oppilaiden ja heidän vanhempiensa avulla.

Tutustutaan lukuvuoden aikana koulun kielipolun mukaisiin kieliin järjestämällä kielistä lyhyet kielisuihkutukset, joissa kieltä maistellaan laulaen, leikkien, pelaten ja liikkuen. Aiheet valitaan lapsia kiinnostavista asioista yhdessä lasten kanssa. Kielisuihkut voidaan toteuttaa muun toiminnan yhteydessä, erillisenä kerhotoimintana tai niille voidaan varata omia opetustuokioita.

Tutustutaan alustavasti englannin eri variantteihin ja havainnoidaan, miten eri tavoin englantia puhutaan maailmassa (English-speaking countries)

Kansainvälisyyskasvatuksen hengessä suositellaan ottamaan vastaan vierailijoita eri kieli- ja kulttuurialueilta hyödyntäen kaupunkimme kotikansainvälisyyden resursseja.

Suositellaan järjestämään erilaisia yhteyksiä englannin kielellä koulun ulkopuolelle esim. TVT:tä hyödyntäen (E-Twinning, Postcrossing).

Arviointikohteet

Arviointikohteet

Tavoitetta ei arvioida.

Tavoitetta ei arvioida.

T2 ohjata oppilasta arvostamaan omaa kielitaustaansa sekä kielellistä ja kulttuurista moninaisuutta

Oppimisen tavoitteet

  • Oppilas oppii arvostamaan omaa kielitaustaansa sekä eri kieliä ja kulttuureja.

Laaja-alainen osaaminen

  • L1 Tuetaan myönteisen minäkuvan ja itseluottamuksen kehittymistä.

  • L2 Ohjataan lasta toimimaan oikeudenmukaisesti, eläytymään toisen asemaan sekä kunnioittamaan toisen ihmisen ajatuksia ja vakaumusta.

Sisältöalueet

  • S1 Pohditaan yhdessä kielellisen ja kulttuurisen moninaisuuden merkitystä ja arvoa eri yhteisöille.

1. lk

2. lk

Oppilaita kannustetaan opiskelemaan useita kieliä. Oppilaille ja heidän huoltajilleen kerrotaan kaupunkimme kielipolusta ja vapaaehtoisen A2-kielen opiskelumahdollisuuksista.

Koulun toimintakulttuurissa huomioidaan kielten ja englanninkielisten maiden kulttuurijuhlien (esim. Halloween, St.Patrick’s Day, englanninkielen päivä 23.4.) näkyvyys koulun arjessa (esim. kielten havaintoseinä, vierailijat, teemapäivät).

Oppilas harjoittelee ymmärtämään ja arvostamaan erilaisia kulttuureja ja pohtimaan omaa suhtautumista/ asenteita niihin (esim. http://www.myllytonttu.fi/).

Oppilaita kannustetaan opiskelemaan useita kieliä. Oppilaille ja heidän huoltajilleen kerrotaan kaupunkimme kielipolusta ja vapaaehtoisen A2-kielen opiskelumahdollisuuksista.

Koulun toimintakulttuurissa huomioidaan kielten ja englanninkielisten maiden kulttuurijuhlien (esim. Halloween, St.Patrick’s Day, englanninkielen päivä 23.4.) näkyvyys koulun arjessa (esim. kielten havaintoseinä, vierailijat, teemapäivät).

Oppilas harjoittelee ymmärtämään ja arvostamaan erilaisia kulttuureja ja pohtimaan omaa suhtautumista/ asenteita niihin.

Arviointikohteet

Arviointikohteet

Tavoitetta ei arvioida.

Tavoitetta ei arvioida.

Kielenopiskelutaidot

T3 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia tehdä yhteistyötä muiden kanssa ja toimia ryhmässä

Oppimisen tavoitteet

  • Oppilas oppii yhteistyö- ja ryhmätyötaitoja.

Laaja-alainen osaaminen

  • L1 Ohjataan lasta kuuntelemaan toisten mielipiteitä sekä arvostamaan omaa ja muiden ajattelua.

  • L2 Opastetaan lasta vastaanottamaan ja antamaan rakentavaa palautetta.

  • L6 Lasta kannustetaan tunnistamaan omat vahvuutensa. Lasta ohjataan ymmärtämään loppuunsaattamisen merkitys työskentelyssä.

Sisältöalueet

  • S2 Harjoitellaan tekemään yhteistyötä ja työskentelemään pareittain ja ryhmissä.

1. lk

2. lk

Oppilas harjoittelee kuuntelemaan englantia: opettajan ohjeita, luokkakavereiden vastauksia sekä muuta englanninkielistä tekstiä.

Oppilas harjoittelee toistamaan englannin kieltä mallin perässä yhdessä muiden kanssa.

Oppilas harjoittelee ottamaan vastuuta omasta toiminnastaan osana ryhmää sekä tuomaan oma osaaminen osaksi yhteistä tuotosta (esim. pariharjoitus, leikki, pelit, työpistetyöskentely). Oppilas harjoittelee työskentelemään kaikkien kanssa ja sietämään pettymyksiä.

Oppilaan taitoja toimia kielellisessä ympäristössä vahvennetaan kannustavalla ja myönteisellä tavalla.

Oppilaille tarjotaan mahdollisuuksien mukaan pienimuotoista yhteistyötä koulun ulkopuolisten tahojen kanssa (vertaisluokkayhteistyö, vierailut, E-Twinning, Postcrossing).

Vahvistetaan oppilaan kuuntelemisen ja keskittymisen taitoa: opettajan ohjeita, luokkakavereiden vastauksia sekä muuta englanninkielistä tekstiä.

Vahvistetaan oppilaiden taitoja toistaa englannin kieltä mallin perässä yhdessä muiden kanssa sekä ottamaan toiset huomioon vuorovaikutustilanteissa.

Vahvistetaan oppilaan taitoa ottaa vastuuta omasta toiminnastaan osana ryhmää sekä tuomaan oma osaaminen osaksi yhteistä tuotosta (esim. pariharjoitus, leikki, pelit, työpistetyöskentely). Oppilas harjoittelee työskentelemään kaikkien kanssa ja sietämään pettymyksiä.

Oppilaan taitoja toimia kielellisessä ympäristössä vahvennetaan kannustavalla ja myönteisellä tavalla.

Oppilaille tarjotaan mahdollisuuksien mukaan pienimuotoista yhteistyötä koulun ulkopuolisten tahojen kanssa (vertaisluokkayhteistyö, vierailut, E-Twinning, Postcrossing).

Arviointikohteet

Arviointikohteet

Työskentelytaitojen arviointi

Oppilas osaa työskennellä kaikkien kanssa ja ottaa vastuun omasta toiminnastaan.

Oppilas sietää pettymyksiä ja sitä, ettei aina ymmärrä kaikkea kuulemaansa englanninkielistä tekstiä.

Oppilas arvostaa omia ja muiden tuotoksia ja osaamista sekä toimii muita kannustavalla tavalla.

Oppilas osallistuu aktiivisesti oppitunnilla ja suorittaa annetut tehtävät.

Oppiaineen arviointi

Oppilas osaa toistaa kuulemansa mallin perässä yhdessä muiden kanssa.

Oppilas näyttää kielen osaamistaan toiminnallisissa harjoituksissa.

 T4 ohjata oppilasta tekemään havaintoja kielestä ja kielenkäytöstä sekä kehittämään kielellistä päättelykykyä

Oppimisen tavoitteet

  • Oppilas oppii arvaamaan ja päättelemään sanojen ja ilmausten merkityksiä sekä tekemään havaintoja kielestä ja kielenkäytöstä.

Laaja-alainen osaaminen

  • L1 Harjoitellaan taitoa jäsentää, nimetä ja kuvailla ympäristöä sekä ohjata havaitsemaan syy- ja seuraussuhteista.

  • L4 Ohjataan lasta ymmärtämään yksinkertaisia kuvia, malleja, kaavioita ja karttoja ja tuetaan näin kuvalukutaidon kehittymistä. Ohjataan lasta käyttämään, tuottamaan ja tulkitseman ikätasoa vastaavia tekstejä, symboleja, käsitteitä ja merkitsemistapoja.

  • L5 Harjoitellaan TVT:n perustaitoja ja sähköisen maailman käyttämistä opiskelun välineenä. Pelillisyyttä hyödynnetään opiskelussa.

Sisältöalueet

  • S2 Havainnoidaan pääsääntöisesti puhuttua kieltä. Harjoitellaan sanojen merkitysten päättelyä asiayhteyden, yleistiedon tai muiden kielten osaamisen perusteella.

1. lk

2. lk

tulkita tulevaa aihepiiriä (esim. leikki, laulu, chant, tarina). Opettaja tukee elekielen ja havaintomateriaalien avulla päättelytaitojen kehittymistä.

Kansainvälisten, useassa kielessä samankaltaisten sanojen kautta herätellään oppilaiden päättelykyvyn kehittymistä (esim. a banana, a tomato)

Harjaannutetaan vähitellen oppilasta hahmottamaan puhutun ja kirjoitetun kielen eroavuuksia sekä samankaltaisuuksia, ja huomaamaan eroavaisuuksia vieraan kielen ja oman äidinkielen välillä (esim. a sofa – sohva)

Oppilas harjoittelee havainnoimaan yksinkertaisia rakenteellisia asioita ja niiden ilmaisemista englanniksi (yksi/ monta).

Oppilas harjoittelee käyttämään yksinkertaisia, tilanteeseen sopivia ilmauksia (esim. Here you are, thank you, please).

Oppilaan taidot päätellä ja tulkita ennakoivan työskentelyn avulla tulevaa aihepiiriä kehittyvät ja syvenevät (esim. scaffolding: leikki, laulu, chant, tarina). Opettaja tukee elekielen ja havaintomateriaalien avulla päättelytaitojen kehittymistä.

Oppilaan kyky kiinnittää huomiota opittuun kieliainekseen kehittyy ja oppilas pystyy enenevässä määrin tulkitsemaan opettajan käyttämää luokkakieltä.

Luku- ja kirjoitustaidon kehittyessä oppilasta kannustetaan yhä enemmän kiinnittämään huomiota puhutun ja kirjoitetun kielen eroavuuksiin sekä huomaamaan samankaltaisuuksia, ja eroavaisuuksia vieraan kielen ja oman äidinkielen välillä (esim. a sofa – sohva).

Oppilas harjoittelee havainnoimaan yksinkertaisia rakenteellisia asioita ja niiden ilmaisemista englanniksi (esim. kieltomuoto).

Yksinkertaisten, tilanteeseen sopivien ilmausten käyttö kehittyy ja laajenee (esim. Excuse me, please).

Arviointikohteet

Arviointikohteet

Tavoitetta ei arvioida.

Tavoitetta ei arvioida.

 T5 tutustutaan yhdessä erilaisiin tapoihin oppia kieliä ja kokeillaan, millaiset tavat oppia kieliä sopivat oppilaalle parhaiten. Harjoitellaan yhdessä asettamaan tavoitteita kielten opiskelulle.

Oppimisen tavoitteet

  • Oppilas oppii tunnistamaan, kokeilemaan, harjoittelemaan ja käyttämään erilaisia kielenopiskelutaitoja.

Laaja-alainen osaaminen

  • L1 Autetaan lasta tunnistamaan oma tapansa oppia ja kehittää oppimisstrategioitaan. Autetaan lasta ymmärtämään harjoittelun merkitys.

  • L7 Tuetaan lapsen toimimista yhdessä toisten kanssa. Luodaan lapselle tilaisuuksia osallistua ja rakentaa tietoa yhdessä muiden kanssa. Autetaan lasta asettamaan tavoitteita työskentelylle. Harjoitellaan arvioimaan tavoitteiden saavuttamista.

Sisältöalueet

  • S2 Pohditaan, miten kieliä opitaan ja miten kieliä voi oppia. Harjoitellaan erilaisia tapoja opiskella kieltä. Harjoitellaan arvioimaan omaa kielitaitoa itse- ja vertaisarvioinnin keinoin käyttämällä esimerkiksi Eurooppalaista kielisalkkua.

1. lk

2. lk

Oppilas opettelee hyödyntämään oppimisessa eri aisteja ja koko kehoa (esim. eleet, ilmeet, liikkeet, havainnot).

Oppilas altistuu oppitunnilla mahdollisimman paljon kohdekielelle sekä opettajan/ vierailijan/ ryhmän käyttämän luokkakielen että sähköisen maailman avulla.

Oppilas harjoittelee keskittymään ja kuuntelemaan englantia ja yksinkertaisia, usein toistuvia englanniksi annettuja ohjeita sekä toimimaan niiden mukaan.

Oppilas harjoittelee toistamaan ja käyttämään rohkeasti luokkatilanteissa paljon käytettyjä sanoja ja sanontoja sekä reagoimaan toisten puheeseen.

Oppilasta kannustetaan havainnoimaan ja tunnistamaan puhuttua ja kirjoitettua vierasta kieltä myös koulun ulkopuolella (esim. pienten kotitehtävien muodossa).

Kieltä harjoitellaan monipuolisesti sana- ja lausetasolla. Oppilas oppii kieltä ja harjoittelee sanaston ja fraasien muistiin painamista erilaisia toiminnallisia työtapoja käyttäen yhdessä muiden kanssa (pelit, leikit, lorut, chantit, draama, musiikki, liikunta, kuvataide, tvt).

Oppilas oppii rohkeasti ilmaisemaan itseään englanniksi tavoitteenaan tulla ymmärretyksi ja hyödyntää kaikkea oppimaansa kieltä tukeutuen tarvittaessa elekieleen.

Harjoitellaan palautteen antamista ja vastaanottamista.

Pienten kotitehtävien (esim. suullisten muisti- ja ääntämistehtävien) avulla oppilas harjoittelee annetuista tehtävistä huolehtimista ja oppii toiston avulla muistamaan harjoiteltuja asioita.

Oppilas harjoittelee huolehtimaan työvälineistään.

Toistokertojen ja kielellisen rohkeuden lisäämiseksi koteja kannustetaan hyödyntämään ilmaisia sähköisiä ikäkaudelle sopivia kielenoppimismateriaaleja.

Vahvistetaan oppilaan taitoja hyödyntää oppimisessa eri aisteja ja koko kehoa (esim. eleet, ilmeet, liikkeet, havainnot).

Oppilas altistuu oppitunnilla mahdollisimman paljon kohdekielelle sekä opettajan/ vierailijan/ ryhmän käyttämän luokkakielen että sähköisen maailman avulla, ja vahvistaa taitojaan toimia englanninkielisessä ympäristössä (kuuntelu, keskittyminen, ohjeiden ymmärtäminen, rohkea osallistuminen)

Oppilas oppii kieltä ja harjoittelee sanaston ja fraasien muistiin painamista erilaisia toiminnallisia työtapoja käyttäen yhdessä muiden kanssa (pelit, leikit, lorut, chantit, draama, musiikki, liikunta, kuvataide, tvt).

Oppilasta kannustetaan havainnoimaan ja tunnistamaan puhuttua ja kirjoitettua vierasta kieltä myös koulun ulkopuolella (esim. pienten kotitehtävien muodossa).

Kieltä harjoitellaan monipuolisesti sana- ja lausetasolla vaihtelevia, ikätasoon sopivia kieltenoppimiseen liittyviä tehtävätyyppejä (viestintä, sanasto, kuuntelu, luettu) harjoitellen.

Pienten kotitehtävien (vähitellen myös luku- ja kirjoitustehtävien) avulla oppilas harjoittelee annetuista tehtävistä huolehtimista ja oppii toiston avulla muistamaan opittuja asioita. Esim.

·         lukuläksyn tekeminen (kuuntelu, tulkinta, ääneen lukeminen).

·         sanaläksyn tekemisen (muistaminen, ääntäminen, kirjoittaminen).

·         Oppilas oppii harjoittamaan muistiaan ja harjoittelee pienimuotoisten sanakokeiden tekemistä (suullinen, sähköinen, toiminnallinen, tmv.)

Oppilas harjoittelee tehtävien tarkistamista ja niiden korjaamista.

Oppilas harjoittelee huolehtimaan työvälineistään.

Toistokertojen ja kielellisen rohkeuden lisäämiseksi koteja kannustetaan hyödyntämään ilmaisia sähköisiä ikäkaudelle sopivia kielenoppimismateriaaleja

Arviointikohteet

Arviointikohteet

Työskentelytaitojen arviointi

Oppilas huolehtii työvälineistään ja annetuista kotitehtävistä.

Oppilas osaa keskittyä ja kuunnella.

Oppilas osallistuu aktiivisesti oppitunnilla ja käyttää kieltä rohkeasti tavoitteenaan tulla ymmärretyksi.

Oppiaineen arviointi

Oppilas tuo esille osaamistaan itselle parhaiten sopivilla keinoilla.

Oppilas tunnistaa, muistaa ja osaa useimmiten myös tuottaa suullisesti harjoiteltuja sanoja ja sanontoja.

Oppilas osoittaa kiinnostusta englannin oppimiseen ja jakaa myös koulun ulkopuolella opittua osaamistaan muille.

Työskentelytaitojen arviointi

Oppilas huolehtii työvälineistään, osaa merkitä läksyn ja muistaa tehdä sen.

Oppilas osaa tarkistaa kotitehtävän ja korjata sen.

Oppilas osaa keskittyä ja kuunnella.

Oppilas osallistuu aktiivisesti oppitunnilla ja käyttää kieltä rohkeasti tavoitteenaan tulla ymmärretyksi.

Oppilas tuntee erilaisia kielenoppimisen tehtävätyyppejä ja oppii vähitellen hahmottamaan omaa tapaansa oppia kieltä. Oman osaamisen ymmärtämisen tueksi suositellaan portfolio-/ kielisalkkutyöskentelyä.

Oppiaineen arviointi

Oppilas tuo esille osaamistaan itselle parhaiten sopivilla keinoilla.

Oppilas tunnistaa, muistaa ja osaa useimmiten myös tuottaa suullisesti ja vähitellen myös kirjallisesti harjoiteltuja sanoja ja sanontoja.

Oppilas osoittaa kiinnostusta englannin oppimiseen ja jakaa myös koulun ulkopuolella opittua osaamistaan muille

Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa

T6 rohkaista oppilasta käyttämään kieltä monipuolisesti erilaisissa vuorovaikutustilanteissa

Oppimisen tavoitteet

  • Oppilas oppii käyttämään kieltä viestintäkumppanin tukemana muutamissa yleisimmin toistuvissa viestintätilanteissa.

Laaja-alainen osaaminen

  • L1 Ohjataan lasta kuuntelemaan toisten mielipiteitä sekä arvostamaan omaa ja muiden ajattelua.

  • L2 Ohjataan lasta käyttämään monipuolisia tapoja ilmaista itseään ja olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa.

  • L4 Ohjataan lasta omien tuotosten jakamiseen. Ohjataan lasta kriittisen ajattelun kehittymiseen.

  • L6 Ohjataan lasta ryhmässä toimimiseen ja yhteistyöhön muiden kanssa. Tuetaan lasta ottamaan vastuuta omasta työskentelystään.

  • L7 Tuetaan lasta omaksumaan yritteliäs ja sisukas työtapa. Luodaan lapselle tilaisuuksia harjoitella omien mielipiteiden esittämistä ja perustelemista sekä erilaisten mielipiteiden kuuntelemista ja ymmärtämistä.

Sisältöalueet

  • S3 Sisältöjen valinnan lähtökohtana ovat oppilaiden arki ja kiinnostuksen kohteet. Sisältöjä valitaan yhdessä oppilaiden kanssa. Keskeisiä sisältöjä ovat eri kielenkäyttötarkoituksiin liittyvät tilanteet, kuten tervehtiminen, hyvästely, omasta itsestä kertominen ja arkeen liittyvät kielenkäyttötilanteet. Opetuksessa harjoitellaan kohteliasta kielenkäyttöä vuorovaikutustilanteissa. Osana vuorovaikutusta harjoitellaan sanastoa ja rakenteita fraaseina esimerkiksi laulujen, leikkien, draaman ja pelillistämisen avulla.

1. lk

2. lk

Tutut toistuvat rutiinit (esim. alku- ja loppulaulut, tervehdykset, fiilikset, päivä, säätila, jne.) tukevat itsetuntoa ja ymmärtämistä.

Kohteliaisuusfraaseja käytetään luontevana osana vuorovaikutustilanteita ja niiden käyttöön harjaannutetaan runsaan toiston avulla.

Onnistumisen kokemukset luovat rohkeuden käyttää kieltä: kannustava, positiivinen palaute opettajalta ja toisilta oppijoilta luontevaksi osaksi jokaista oppituntia (Great job!).

Oppilas harjaantuu jakamaan osaamistaan, oppimaan muita mallintamalla ja löytämään ratkaisuja yhdessä muiden kanssa.

Tutut toistuvat rutiinit (esim. alku- ja loppulaulut, tervehdykset, fiilikset, päivä, säätila, jne.) tukevat itsetuntoa ja ymmärtämistä.

Kohteliaisuusfraaseja käytetään luontevana osana vuorovaikutustilanteita ja niiden käyttöön harjaannutetaan runsaan toiston avulla.

Onnistumisen kokemukset luovat rohkeuden käyttää kieltä: kannustava, positiivinen palaute opettajalta ja toisilta oppijoilta luontevaksi osaksi jokaista oppituntia (Well done!)

Oppilas harjaantuu jakamaan osaamistaan, oppimaan muita mallintamalla ja löytämään ratkaisuja yhdessä muiden kanssa.

Arviointikohteet

Arviointikohteet

Työskentelytaitojen arviointi

Oppilas osaa keskittyä ja kuunnella.

Oppilas osaa työskennellä kaikkien kanssa, osallistuu aktiivisesti ja käyttää kieltä rohkeasti oppitunnilla tavoitteenaan tulla ymmärretyksi.

Oppiaineen arviointi

Oppilas tuo esille osaamistaan itselle parhaiten sopivilla keinoilla.

Oppilas muistaa ja osaa tuottaa suullisesti harjoiteltuja sanoja ja sanontoja.

Oppilas käyttää oppimiaan kohteliaita sanontoja vuorovaikutustilanteissa (esim. thank you, here you are, sorry, please)

Työskentelytaitojen arviointi

Oppilas osaa keskittyä ja kuunnella.

Oppilas osaa työskennellä kaikkien kanssa, osallistuu aktiivisesti ja käyttää kieltä rohkeasti oppitunnilla tavoitteenaan tulla ymmärretyksi.

Oppiaineen arviointi

Oppilas ymmärtää yleisimmät luokkakielessä toistuvat sanat ja fraasit ja osaa toimia niiden mukaan.

Oppilas muistaa ja osaa tuottaa suullisesti harjoiteltuja sanoja ja sanontoja.

Oppilas käyttää oppimiaan kohteliaita sanontoja vuorovaikutustilanteissa.

Oppilas saa viestin välittymään vähäisestä kielitaidosta huolimatta.

T7 ohjata oppilasta hyödyntämään non-verbaalisia keinoja ja käyttämään erilaisia keinoja päätellä sanojen merkityksiä. Rohkaista oppilasta ilmaisemaan omia oivalluksiaan sekä viestin ymmärtämiseen liittyviä vaikeuksia.

Oppimisen tavoitteet

  • Oppilas oppii hyödyntämään erilaisia apukeinoja kuten eleitä, ilmeitä, sanastoja ja TVT-taitoja selviytyäkseen vuorovaikutustilanteista. Oppilas oppii arvaamaan tai päättelemään yksittäisten sanojen merkityksiä. Oppilas oppii ilmaisemaan, onko ymmärtänyt kuulemansa. Oppilas oppii tuomaan esille omia oivalluksiaan.

Laaja-alainen osaaminen

  • L1 Ohjataan oppilasta käyttämään vähäistäkin kielitaitoa ymmärtääkseen kuulemaansa.

  • L2 Ohjataan lasta käyttämään monipuolisia tapoja ilmaista itseään ja olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa.

  • L3 Ohjataan lasta ymmärtämään yhteisten pelisääntöjen ja hyvien tapojen merkitys.

  • L4 Ohjataan lasta ymmärtämään yksinkertaisia kuvia, malleja, kaavioita ja karttoja ja tuetaan näin kuvalukutaidon kehittymistä. Ohjataan lasta käyttämään, tuottamaan ja tulkitsemaan ikätasoa vastaavia tekstejä, symboleja, käsitteitä ja merkitsemistapoja.

  • L5 Hyödynnetään TVT:n suomia mahdollisuuksia opetuksen eheyttäjänä ja lapsen kokemusmaailman rikastuttajana opetuksessa.

  • L7 Vahvistetaan lapsen pystyvyyden tunnetta ja autetaan hahmottamaan pienenkin roolin tärkeys suuressa kokonaisuudessa.

Sisältöalueet

  • S3 Pohditaan, miten voi toimia, jos osaa kieltä vain vähän. Harjoitellaan erilaisten viestinnässä tarvittavien apukeinojen, kuten eleiden ja piirtämisen käyttöä. Harjoitellaan sanojen merkitysten päättelyä asiayhteyden, yleistiedon tai muiden kielten osaamisen perusteella. Harjoitellaan ilmaisuja, joita tarvitaan, kun viestin ymmärtämisessä on vaikeuksia.

1. lk

2. lk

Oppilas näyttää osaamistaan/ ymmärtämistään non-verbaalisesti: esim. peukutus/ liikkumalla sovitulla tavalla (kyykkyyn – ylös), Fun English, QuickDraw tai muut vastaavat sähköiset oppimisalustat.

Oppilas harjoittelee sietämään sitä, ettei ymmärrä kaikkea luokassa kuultua vieraskielistä puhetta. Oppilas oppii kiinnittämään huomiota siihen, mitä jo osaa (esim. yksittäiset tutut sanat tekstissä).

Vahvennetaan oppilaan taitoa oppia tulkitsemaan asiayhteyksiä (esim. kuvaan, ääneen, elekieleen ym. tukeutuen).

Oppilas näyttää osaamistaan/ ymmärtämistään non-verbaalisesti: esim. peukutus/ liikkumalla sovitulla tavalla (kyykkyyn – ylös), Fun English, QuickDraw tai muut vastaavat sähköiset oppimisalustat.

Oppilas harjoittelee sietämään sitä, ettei ymmärrä kaikkea luokassa kuultua vieraskielistä puhetta. Oppilas oppii kiinnittämään huomiota siihen, mitä jo osaa (esim. yksittäiset tutut sanat tekstissä).

Vahvennetaan oppilaan taitoa oppia tulkitsemaan asiayhteyksiä.

Arviointikohteet

Arviointikohteet

Työskentelytaitojen arviointi

Oppilas osaa keskittyä ja kuunnella.

Oppilas osallistuu aktiivisesti ja käyttää kieltä rohkeasti oppitunnilla tavoitteenaan tulla ymmärretyksi.

Oppiaineen arviointi

Oppilas osaa tukeutua omassa viestinnässään eleisiin, ilmeisiin ja/ tai liikkeeseen sekä osaa käyttää niitä asiayhteyden tulkitsemisessa.

Oppilas osaa kiinnittää huomiota tuttuihin/ jo opeteltuiin sanoihin ja sanontoihin kuulemassaan tekstissä ja yrittää aktiivisesti tulkita asiayhteyttä niiden avulla.

Oppilas osaa lukutaidon kehittyessä vähitellen hyödyntää TVT:aa ja sanastoja tiedonetsinnässä ja vuorovaikutustilanteiden tukena.

Työskentelytaitojen arviointi

Oppilas osaa keskittyä ja kuunnella.

Oppilas osallistuu aktiivisesti ja käyttää kieltä rohkeasti oppitunnilla tavoitteenaan tulla ymmärretyksi.

Oppiaineen arviointi

Oppilas osaa tukeutua omassa viestinnässään eleisiin, ilmeisiin ja/ tai liikkeeseen sekä osaa käyttää niitä asiayhteyden tulkitsemisessa.

Oppilas osaa kiinnittää huomiota tuttuihin/ jo opeteltuiin sanoihin ja sanontoihin kuulemassaan/ lukemassaan tekstissä ja yrittää aktiivisesti tulkita asiayhteyttä niiden avulla.

Oppilas osaa lukutaidon kehittyessä yhä enenevässä määrin hyödyntää TVT:aa ja sanastoja tiedonetsinnässä ja vuorovaikutustilanteiden tukena.

T8 rohkaista oppilasta käyttämään kieltä viestintätilanteeseen ja kulttuuriin sopivalla tavalla

Oppimisen tavoitteet

  • Oppilas oppii käyttämään joitakin kielelle ja kulttuurille tyypillisiä kohteliaisuuden ilmauksia.

Laaja-alainen osaaminen

  • L2 Kannustetaan lasta tutustumaan ja arvostamaan kohdekielisten maiden tapakulttuureita.

  • L4 Ohjataan lasta ymmärtämään kehonkielen merkitystä vuorovaikutustilanteissa.

  • L6 Ohjataan ryhmässä toimimiseen ja yhteistyöhön muiden kanssa.

  • L7 Korostetaan lapsen toiminnassa kohteliaan kielenkäytön merkitystä

Sisältöalueet

  • S3 Totutellaan käyttämään kielelle ja kulttuurille tyypillisimpiä kohteliaisuuden ilmauksia arjen vuorovaikutustilanteissa, kuten tervehtiminen, hyvästely, kiittäminen ja avun pyytäminen. Harjoitellaan luontevaa reagointia vuorovaikutustilanteissa.

1. lk

2. lk

Jatkuvan säännöllisen toiston ja rutiinien avulla tavanomaiset arjen kohteliaat ilmaukset muuttuvat luonnollisiksi ja automatisoituneiksi tavoiksi kommunikoida (esim. nimien käyttö puhuteltaessa, kätteleminen, please, here you are, jne.).

Jatkuvan säännöllisen toiston ja rutiinien avulla tavanomaiset arjen kohteliaat ilmaukset muuttuvat luonnollisiksi ja automatisoituneiksi tavoiksi kommunikoida (esim. nimien käyttö puhuteltaessa, kätteleminen, please, here you are, jne.)

Arviointikohteet

Arviointikohteet

Työskentelytaitojen arviointi

Oppilas osallistuu aktiivisesti ja käyttää oppimiaan sanontoja rohkeasti.

Oppilas osaa työskennellä kaikkien kanssa.

Oppiaineen arviointi

Oppilas muistaa ja ymmärtää eri asiayhteyksissä opeteltuja kohdekielisiä kohteliaisuuden ilmauksia.

Työskentelytaitojen arviointi

Oppilas osallistuu aktiivisesti ja käyttää oppimiaan sanontoja rohkeasti.

Oppilas osaa työskennellä kaikkien kanssa.

Oppilaineen arviointi

Oppilas muistaa, ymmärtää ja osaa käyttää oikeissa asiayhteyksissä opeteltuja kohdekielisiä kohteliaisuuden ilmauksia.

Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä

T9 ohjata oppilasta ymmärtämään kohdekielen tavallisimpia sanoja ja ilmauksia oppilaille tutuissa tilanteissa

Oppimisen tavoitteet

  • Oppilas oppii ymmärtämään muutamia kuulemiaan ja näkemiään sanoja ja ilmauksia.

Laaja-alainen osaaminen

  • L1 Autetaan lasta tunnistamaan oma tapansa oppia ja kehittää oppimisstrategioitaan. Vahvistetaan taitoa jäsentää, nimetä ja kuvailla ympäristöä sekä ohjata havaitsemaan syy-seuraussuhteita.

  • L2 Opastetaan lasta vastaanottamaan ja antamaan rakentavaa palautetta.

  • L3 Annetaan lapselle mahdollisuus kantaa vastuuta omasta ja yhteisestä työstä.

  • L4 Ohjataan lasta käyttämään, tuottamaan ja tulkitsemaan ikätasoa vastaavia tekstejä, symboleja, käsitteitä ja merkitsemistapoja.

  • L5 Harjoitellaan TVT:n perustaitoja ja niiden käyttämistä opiskelun välineenä. Pelillisyyttä hyödynnetään opiskelussa.

  • L7 Vahvistetaan lapsen pystyvyyden tunnetta. Tuetaan lapsen toimimista yhdessä toisten kanssa neuvotellen, sovitellen ja ristiriitoja ratkaisten.

Sisältöalueet

  • S3 Sisältöjen valinnan lähtökohtana ovat oppilaiden arki ja kiinnostuksen kohteet. Sisältöjä valitaan yhdessä oppilaiden kanssa. Oppilas tutustuu ensisijaisesti puhuttuihin teksteihin ja vähitellen myös kirjoitettuihin teksteihin sekä arjessa kuuluvaan ja näkyvään kieleen. Kuunnellaan ja havainnoidaan kohdekielen ääntämistä sekä sana- ja lausepainoa, puherytmiä ja intonaatiota. Ymmärtämistä harjoitellaan esimerkiksi laulujen, leikkien, lorujen, tarinoiden ja kuvien avulla.

1. lk

2. lk

Lukuvuoden aikana valitaan monipuolisia aiheita oppilaiden omasta elinpiiristä ja kiinnostuksen kohteista.

Oppilas harjoittelee keskittymään ja kuuntelemaan englantia, tunnistamaan/ muistamaan harjoiteltua sanastoa ja toimimaan yksinkertaisten, usein toistuvien englanniksi annettujen ohjeiden mukaan.

Opettaja käyttää runsaasti kehonkieltä, havaintomateriaaleja, toistoa, sähköisiä materiaaleja ym. tukemaan oppimista ja ymmärtämistä.

Lukuvuoden aikana valitaan monipuolisia aiheita oppilaiden omasta elinpiiristä ja kiinnostuksen kohteista.

Oppilas oppii keskittymään ja kuuntelemaan englantia, tunnistamaan/ muistamaan harjoiteltua sanastoa ja toimiaan yksinkertaisten, usein toistuvien englanniksi annettujen ohjeiden mukaan.

Opettaja käyttää runsaasti kehonkieltä, havaintomateriaaleja, toistoa, sähköisiä materiaaleja ym. tukemaan oppimista ja ymmärtämistä.

Arviointikohteet

Arviointikohteet

Työskentelytaitojen arviointi

Oppilas osaa keskittyä ja kuunnella.

Oppilas osaa työskennellä kaikkien kanssa, osallistuu aktiivisesti ja ponnistelee ymmärtämisen eteen.

Oppilas tuo esiin itseään kiinnostavia aiheita ja suhtautuu arvostavasti muiden kiinnostuksen kohteisiin.

Oppiaineen arviointi

Oppilas ymmärtää yleisimmät luokkakielessä toistuvat sanat ja fraasit ja osaa toimia niiden mukaan.

Oppilas muistaa harjoiteltuja sanoja ja sanontoja.

Oppilas pystyy ymmärtämään hidasta, yksinkertaisesti tuotettua puhuttua englantia tutusta aihepiiristä.

Oppilas osoittaa kiinnostusta englannin oppimiseen ja jakaa myös koulun ulkopuolella opittua osaamistaan muille

Työskentelytaitojen arviointi

Oppilas osaa keskittyä ja kuunnella.

Oppilas osaa työskennellä kaikkien kanssa, osallistuu aktiivisesti ja ponnistelee ymmärtämisen eteen.

Oppilas tuo esiin itseään kiinnostavia aiheita ja suhtautuu arvostavasti muiden kiinnostuksen kohteisiin.

Oppiaineen arviointi

Oppilas ymmärtää luokkakielessä toistuvat sanat ja fraasit ja osaa toimia niiden mukaan.

Oppilas osaa reagoida harjoiteltuihin fraaseihin ja pyrkii tuottamaan tekstiä yhä enenevässä määrin lausetasolla harjoiteltuja sanoja käyttäen.

Oppilas pystyy ymmärtämään hidasta, yksinkertaisesti tuotettua puhuttua englantia tutusta aihepiiristä.

Oppilas osoittaa kiinnostusta englannin oppimiseen ja jakaa myös koulun ulkopuolella opittua osaamistaan muille

Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä

T10 ohjata oppilasta käyttämään kohdekielen tavallisimpia sanoja ja ilmauksia oppilaille tutuissa tilanteissa erityisesti puheessa ja harjoittelemaan ääntämistä

Oppimisen tavoitteet

  • Oppilas oppii käyttämään tavallisimpia sanoja ja ilmauksia puheessa sekä ääntämään niitä ymmärrettävästi.

Laaja-alainen osaaminen

  • L1 Tuetaan myönteisen minäkuvan ja itseluottamuksen kehittymistä.

  • L2 Ohjataan lasta käyttämään monipuolisia tapoja ilmaista itseään ja olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa.

  • L3 Ohjataan lasta ymmärtämään yhteisten pelisääntöjen ja hyvien tapojen merkitys.

  • L4 Harjoitellaan omien töiden jakamista erilaisin menetelmin.

  • L5 Hyödynnetään TVT:n suomia mahdollisuuksia opetuksen eheyttäjänä ja lapsen kokemusmaailman rikastajana opetuksessa.

  • L7 Vahvistetaan lapsen pystyvyyden tunnetta ja autetaan hahmottamaan pienenkin roolin tärkeys suuressa kokonaisuudessa.

Sisältöalueet

  • S3 Sisältöjen valinnan lähtökohtana ovat oppilaiden arki ja kiinnostuksen kohteet. Sisältöjä valitaan yhdessä oppilaiden kanssa. Harjoitellaan runsaasti ja monipuolisesti kohdekielen ääntämistä sekä sana- ja lausepainoa, puherytmiä ja intonaatiota. Sanastoa ja rakenteita harjoitellaan osana vuorovaikutusta erilaisissa oppilaille tutuissa tilanteissa sekä esimerkiksi kuvien, laulujen, leikkien, lorujen, tarinoiden, draaman ja pelillistämisen avulla. Tarjotaan mahdollisuuksia tutustua vähitellen kirjoittamiseen.

1. lk

2. lk

Oppimisen pääpaino on rohkeassa suullisen kielitaidon ja vuorovaikutustaitojen harjoittelussa.

Luodaan kannustava, virheitä salliva, turvallinen ilmapiiri ja huomioidaan yritteliäisyys.

Oppilas harjoittelee reagoimaan erilaisiin puhetilanteisiin (esim. tervehtiminen, luokkakieli).

Aihepiirit valitaan lähtökohtaisesti oppilaan omasta elinpiiristä ja kiinnostuksen kohteista.

Oppilas harjoittelee ilmaisemaan omia ajatuksiaan/ mieltymyksiään/ mielipiteitään opetelluista aiheista englanniksi (esim. I like red.).

Oppilas tutustuu minimipareihin, harjoittelee englannin perusäänteitä leikin, laulujen, kielivoimistelulorujen (Tongue Twisters), chantien ym. avulla (soinnillisuuden ja soinnittomuuden kuuleminen ja tuottaminen: aspiraatio, ð, θ,ʃ , ʒ , v, w, f ).

Oppitunneilla kuunnellaan ja harjoitellaan toiminnan kautta kohdekielen ääntämistä sekä sana- ja lausepainoa, puherytmiä ja intonaatiota.

Oppimisen pääpaino on rohkeassa suullisen kielitaidon ja vuorovaikutustaitojen harjoittelussa.

Luodaan kannustava, virheitä salliva, turvallinen ilmapiiri ja huomioidaan yritteliäisyys.

Oppilas harjoitellee reagoimaan monenlaisiin puhetilanteisiin (esim. peruskysymyksiin vastaaminen, luokkakieli, parikeskustelut).

Aihepiirit valitaan lähtökohtaisesti oppilaan omasta elinpiiristä ja kiinnostuksen kohteista.

Oppilas harjoittelee ilmaisemaan omia ajatuksiaan/ mieltymyksiään/ mielipiteitään opetelluista aiheista englanniksi (esim. I am/have/can/ like + kieltomuodot).

Oppilas harjoittelee englannin perusäänteitä (soinnillisuuden ja soinnittomuuden kuuleminen ja tuottaminen: aspiraatio, ð, θ ,ʃ , ʒ , v, w, f ), varmistuu niiden tunnistamisessa ja opettelee aktiivisesti niiden tuottamista.

Oppitunneilla kuunnellaan ja harjoitellaan toiminnan kautta kohdekielen ääntämistä sekä sana- ja lausepainoa, puherytmiä ja intonaatiota.

Arviointikohteet

Arviointikohteet

Työskentelytaitojen arviointi

Oppilas osaa keskittyä ja kuunnella.

Oppilas osaa työskennellä kaikkien kanssa, osallistuu aktiivisesti ja käyttää kieltä rohkeasti oppitunnilla tavoitteenaan tulla ymmärretyksi.

Oppilas hyväksyy virheet luonnollisena osana oppimista ja ymmärtää harjoittelun merkityksen.

Oppilas huolehtii kotitehtävistä (esim. pienet suulliset läksyt).

Oppiaineen arviointi

Oppilas osaa reagoida harjoiteltuihin fraaseihin ja käyttää niitä jossain määrin.

Oppilas osaa ilmaista mielipiteitään ja ajatuksiaan harjoitelluista aiheista (esim. I like red).

Oppilas kuulee eron soinnillisen ja soinnittoman äänteen välillä ja tunnistaa jonkin verran englannin perusäänteitä.

Oppilas osaa kiinnittää huomiota englannin sana- ja lausepainoon, puherytmiin ja intonaatioon, pyrkii vähitellen mallintamaan sitä.

Oppilas hahmottaa englannin kielen puherytmin eron suomen kielen puherytmiin verrattuna.

Työskentelytaitojen arviointi

Oppilas osaa keskittyä ja kuunnella.

Oppilas osaa työskennellä kaikkien kanssa, osallistuu aktiivisesti ja käyttää kieltä rohkeasti oppitunnilla tavoitteenaan tulla ymmärretyksi.

Oppilas hyväksyy virheet luonnollisena osana oppimisprosessia ja ymmärtää harjoittelun merkityksen.

Oppilas huolehtii kotitehtävistä (esim. luku- ja muut suulliset läksyt).

Oppiaineen arviointi

Oppilas osaa reagoida harjoiteltuihin fraaseihin ja pyrkii tuottamaan tekstiä yhä enenevässä määrin lausetasolla.

Oppilas osaa ilmaista mielipiteitään ja ajatuksiaan harjoitelluista aiheista.

Oppilas varmistuu englannin perusäänteiden tunnistamisessa ja hän tunnistaa soinnillisuuden ja soinnittomuuden sekä aspiraation. Oppilas harjoittelee aktiivisesti äänteiden tuottamista (myös TVT:aa hyödyntäen) ja osaa tuottaa perusäänteet harjoitelluissa ilmauksissa.

Oppilas osaa kiinnittää huomiota englannin sana- ja lausepainoon, puherytmiin ja intonaatioon, pyrkii mallintamaan sitä.

Oppilas ymmärtää englannin kielen puherytmin eron suomen kielen puherytmiin verrattuna.

Koulu
Ei koulukohtaisia lisäyksiä