Hae

3.3. Yhteistyö oppilaan ohjauksessa, siirtymävaiheissa sekä jatko-opintojen suunnittelussa

Hämeenlinna
Ei kuntakohtaista sisältöä

Jokaisen aikuisen tehtävä esiopetuksessa ja koulussa on lapsen ja nuoren persoonallisen kasvun ja kehityksen tukeminen. Ohjauksen tulee tukea erityisesti niitä oppilaita, joilla on oppimiseen ja hyvinvointiin liittyviä vaikeuksia tai jotka ovat vaarassa syrjäytyä. Monialaista yhteistyötä tehdään erityisesti tehostettua henkilökohtaista oppilaanohjausta ja tukea tarvitsevien oppilaiden sekä erityisestä syystä koulutuksen ulkopuolelle jäämässä olevien nuorten opintojen jatkumisen turvaamisessa. Opetussuunnitelmien perusteiden mukaisesti oppilaanohjausta toteutetaan yhteistyössä huoltajien kanssa.

Nivelvaiheissa korostuu yhteistyön merkitys. Opettajat toimivat yhteistyössä oppilaan opintopolun aikana ja opiskelun nivelvaiheissa. Oppilaita tuetaan heidän siirtyessään kouluasteelta toiselle. 

Siirtymiin liittyy sosiaalisen tuen tarve ja tiedon kulun haasteet. Oppilaan oppimiseen ja tuen tarpeeseen liittyviä asioita käsitellään siirtymävaiheissa tarvittavien ammattilaisten kanssa vanhempien kanssa yhdessä sovittavalla tavalla. Käytettävistä tiedonsiirtolomakkeista sovitaan ohjaussuunnitelmassa. Opetuksen järjestäjällä on oikeus siirtää oppimisen järjestämisen kannalta välttämätön tieto.

Koulu
Ei koulukohtaisia lisäyksiä

<u>Rengon koulukohtainen oppilashuoltoryhmän kokoonpano lv. 2022-23 ja sen työsuunnitelma:</u>

Yhteisöllisen oppilashuoltoryhmän kokoonpano:

* Rehtori Marianne Penttilä

* Laaja-alainen erityisopettaja Noora Tiitta

* Psykologi Anna-Riikka Valve

* Terveydenhoitaja Tanja Jussila

* Koulukuraattori Leena Pietiläinen

 

<u>Työsuunnitelma:</u>

* Yksilökohtaisen oppilashuoltosuunnitelman toteuttaminen

* Yhteisöllisen oppilashuollon toteuttaminen

* Yksilöllisten oppilashuoltokäsittelyiden lukumäärän ja moniammatillisuuden toteutumisen seuranta ja arviointi sekä oppilashuoltotoiminnan kehittäminen

* Oppilashuollon toiminnasta ja palveluista tiedottaminen

* Kiusaamiskyselyn järjestäminen

Ryhmän kokoontuu vähintään 4 kertaa lukuvuoden aikana.

 

Kiinteää yhteistyötä tehdään arjen tasolla niin oppilaskunnan hallituksen kuin vanhempainyhdistyksenkin kanssa. Asioita käsitellään edelleen opettajakunnan kanssa tarvittaessa YT-kokouksessa. Tarvittaessa koulukohtaiseen oppilashuoltoryhmään kutsutaan myös muita työntekijöitä, joiden kanssa yhteistyötä suunnitellaan (esim. lasten- ja nuorten palvelut, sosiaali- ja perhetyö, ravitsemus- ja ruokahuolto tai vanhempainyhdistyksen edustaja.)

Rengossa yhteisöllisen oppilashuollon painopistealuetta siirretään mahdollisimman paljon ennalta ehkäisevään työhön. Lisäksi kiinnitetään erityistä huomiota syrjäytymisen ehkäisyyn ja oppilaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Lisäksi yhteisöllinen oppilashuolto keskittyy kiusaamisen ehkäisemiseen tekemällä vuosittaisen kiusaamiskyselyn ja suunnittelemalla ja toteuttamalla sieltä mahdollisesti nousevia asioita. Palveluista ja toiminnasta tiedotetaan kaupungin linjan mukaisesti myös oppilaiden huoltajia. Yksilökohtaisen oppilashuollon kokoukseen luokanopettaja kutsuu huoltajat ja laaja-alainen erityisopettaja puolestaan muut tarvittavat asiantuntijatahot. Mikäli rehtori on mukana kokouksessa, hän toimii puheenjohtajana, muussa tapauksessa luokanopettaja. Erityisopettaja tekee kokoukseen liittyvät kirjaukset. Oppilashuoltopalaverit voidaan pitää lähipalavereina tai TEAMS-palavereina.

 

”Koulu - matkalla kasvuyhteisöksi” – teeman alla järjestämme ennalta ehkäisevää oppilashuoltotyötä. Tavoitteena on kasvattaa lasta kantamaan ikätasolle kuuluvaa vastuuta omasta elämästään ja käyttäytymisestään. Teeman alla käsitellään seuraavia osa-alueita:

  • arjen taidot – vuorokauden tärkeät asiat (nukkuminen, syöminen, ulkoilu, liikunta) – terveydenhoitaja
  • ikätasoisen käyttäytymisen merkitys elämässä sekä tunnetaitojen ja sosiaalisten taitojen kehittäminen – psykologi
  • netti- ja ruutuaika ja häiriökäyttäytymisen vaarat – Ankkuri / poliisi
  • opiskelutaidot – erityisopettaja
  • Meillä Rengossa (ryhmäytyminen, yhteisöllisyys, me henki, kaveritaidot) – rehtori

Tämän lisäksi luokilla 1 ja 4 pidetään Kiva koulu-ohjelman mukaiset tunnit.