Hae

3.3. Yhteistyö oppilaan ohjauksessa, siirtymävaiheissa sekä jatko-opintojen suunnittelussa

Hämeenlinna
Ei kuntakohtaista sisältöä

Jokaisen aikuisen tehtävä esiopetuksessa ja koulussa on lapsen ja nuoren persoonallisen kasvun ja kehityksen tukeminen. Ohjauksen tulee tukea erityisesti niitä oppilaita, joilla on oppimiseen ja hyvinvointiin liittyviä vaikeuksia tai jotka ovat vaarassa syrjäytyä. Monialaista yhteistyötä tehdään erityisesti tehostettua henkilökohtaista oppilaanohjausta ja tukea tarvitsevien oppilaiden sekä erityisestä syystä koulutuksen ulkopuolelle jäämässä olevien nuorten opintojen jatkumisen turvaamisessa. Opetussuunnitelmien perusteiden mukaisesti oppilaanohjausta toteutetaan yhteistyössä huoltajien kanssa.

Nivelvaiheissa korostuu yhteistyön merkitys. Opettajat toimivat yhteistyössä oppilaan opintopolun aikana ja opiskelun nivelvaiheissa. Oppilaita tuetaan heidän siirtyessään kouluasteelta toiselle. 

Siirtymiin liittyy sosiaalisen tuen tarve ja tiedon kulun haasteet. Oppilaan oppimiseen ja tuen tarpeeseen liittyviä asioita käsitellään siirtymävaiheissa tarvittavien ammattilaisten kanssa vanhempien kanssa yhdessä sovittavalla tavalla. Käytettävistä tiedonsiirtolomakkeista sovitaan ohjaussuunnitelmassa. Opetuksen järjestäjällä on oikeus siirtää oppimisen järjestämisen kannalta välttämätön tieto.

Koulu
Ei koulukohtaisia lisäyksiä

Lyseon koulun koulukohtainen oppilashuoltoryhmä 2022-23

• Pj Pasi Seila, rehtori

• Eeva Junttila, apulaisrehtori

• Hanna Sulander, apulaisrehtori

• Nita Siltanen, terveydenhoitaja

• Laura Heinonen, kuraattori

• Johanna Lindström, opo

• Tuula Fingerroos, opo

• Tuija Korttila, erityisopettaja

Taru Wadhwa, erityisopettaja

Toni Turunen, nuorisotyöntekijä

Karoliina Kukkola, psykologi

Koulukohtainen oppilashuoltoryhmä kokoontuu keskimäärin kerran kuukaudessa (joka kuukauden ensimmäisenä torstaina klo 15-17. Lisäksi luokanvalvojien tapaamiseen varataan aikaa tarvittaessa.

 

Vuosikello lukuvuonna 2022-23:

Joka kuukausi toteutetaan hyvinvoinnin vuosikellon mukaisia hyvistunteja. Teemat liittyvät tunne- ja vuorovaikutustaitoihin.

Elokuu: lukuvuoden suunnitelmat, 7. luokkien ryhmäyttäminen: Nuorisotoimen ja tukioppilaiden järjestämä ryhmäytyskerta, toiminnallinen aamupäivä luokanvalvojien johdolla.

Syyskuu: ryhmäyttäminen, liikuntapäivä

Lokakuu: 7. luokkien kiusaamiskyselyt

Marraskuu: kiusaamiskyselyjen käsittely, joulukorttipaja

Joulukuu: 9. luokkien haasteet, hyvinvointiviikko.

Tammikuu: Kokouksessa mukana oppilaskunnan ja vanhempainyhdistyksen edustus

Helmikuu: Hyvinvoinnin vuosikellon suunnittelu tulevalle lukuvuodelle, mielenterveyspolku, Vape-vastainen kampanja

Maaliskuu: Koulun oppilashuollon suunnitelman päivitys, uuden koulun oppilashuolto, koulun terveydellisten olojen tarkastus. 

Huhtikuu: Kouluterveyskysely, hyvinvoinnin vuosikellon valmistelu tulevaa lukuvuotta varten

Toukokuu: Oman toiminnan arviointi ja uuden lukuvuoden suunnittelu

 

Lyseon koulun identiteetti: ”Yhteisöllinen, turvallinen ja moderni kaupunkikoulu”