Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialalla on valmiussuunnitelma kriisi-, uhka- ja vaaratilanteisiin. Kaikissa kouluissa ja esiopetuksen toimipaikoissa on lisäksi yksikkökohtainen turvallisuus- ja pelastautumissuunnitelma.
3.12. Toiminta äkillisissä kriiseissä ja uhka- ja vaaratilanteissa
Kaurialan koulussa on koulumatkakyyditykseen oikeutettuja oppilaita sekä yleisopetuksen että pienluokkaopetuksen ryhmissä.
Yleisopetuksen oppilailla ei ole järjestettyä odotuksen valvontaa, koska siihen ei ole oppilaiden iän ja kehitystason puolesta tarvetta. Poikkeuksena edelliseen on kuitenkin henkilökohtaista apua tarvitsevat esim. pyörätuolilla liikkuva oppilas.
Pienluokkien oppilaiden kuljetukset hoidetaan kaikki taksipalveluilla. Alla heitä koskevat järjestelyt.
Kaurialan koulun pienluokkien taksipaikka sijaitsee Tapiola-rakennuksen Kuninkaanlähteen kadun puoleisessa päädyssä Metsola- ja Tapiola-rakennusten välissä sisäpihalla. Käytäntö siirtymisiin, valvontaan ja taksien odotteluun toteutetaan pienluokilla seuraavasti:
PIENLUOKAT 7-9LA, 7-9LB ja 7-9LC
* Ohjaaja/ ohjaajat odottavat ja vastaanottavat aamulla oppilaita taksipaikalla.
* Aamulla taksin tultua osa oppilaista tulee taksipaikalta itsenäisesti luokkaan. Apua tarvitsevat tulevat luokkiin ohjaajan kanssa.
* Koulupäivän päätyttyä osa oppilaista menee itsenäisesti odottamaan koulukyytiä ulos sovitulle taksinodotuspaikalle. Apua tarvitsevat saatetaan takseille ohjaajan kanssa.
* Ohjaaja/ohjaajat valvovat aina oppilaita taksipaikalla niin kauan, että kaikki on saatettu turvallisesti takseihin.