Hae

3.3. Yhteistyö oppilaan ohjauksessa, siirtymävaiheissa sekä jatko-opintojen suunnittelussa

Hämeenlinna
Ei kuntakohtaista sisältöä

Jokaisen aikuisen tehtävä esiopetuksessa ja koulussa on lapsen ja nuoren persoonallisen kasvun ja kehityksen tukeminen. Ohjauksen tulee tukea erityisesti niitä oppilaita, joilla on oppimiseen ja hyvinvointiin liittyviä vaikeuksia tai jotka ovat vaarassa syrjäytyä. Monialaista yhteistyötä tehdään erityisesti tehostettua henkilökohtaista oppilaanohjausta ja tukea tarvitsevien oppilaiden sekä erityisestä syystä koulutuksen ulkopuolelle jäämässä olevien nuorten opintojen jatkumisen turvaamisessa. Opetussuunnitelmien perusteiden mukaisesti oppilaanohjausta toteutetaan yhteistyössä huoltajien kanssa.

Nivelvaiheissa korostuu yhteistyön merkitys. Opettajat toimivat yhteistyössä oppilaan opintopolun aikana ja opiskelun nivelvaiheissa. Oppilaita tuetaan heidän siirtyessään kouluasteelta toiselle. 

Siirtymiin liittyy sosiaalisen tuen tarve ja tiedon kulun haasteet. Oppilaan oppimiseen ja tuen tarpeeseen liittyviä asioita käsitellään siirtymävaiheissa tarvittavien ammattilaisten kanssa vanhempien kanssa yhdessä sovittavalla tavalla. Käytettävistä tiedonsiirtolomakkeista sovitaan ohjaussuunnitelmassa. Opetuksen järjestäjällä on oikeus siirtää oppimisen järjestämisen kannalta välttämätön tieto.

Koulu
Ei koulukohtaisia lisäyksiä

Eteläisten koulun koulukohtaisen yhteisöllisen oppilashuoltoryhmän muodostavat lukuvuonna 2023-2024:

  • Puheenjohtaja vs. rehtori Anna-Emilia Salminen 
  • vararehtori Riikka Majaniemi-Mäkelä
  • koulupsykologi Wanda Wolkovski
  • kouluterveydenhoitaja Sanna Brännare 
  • erityisopettaja Susanna Heikkilä
  • koulukuraattori Emmi Janhunen
  • sekä tarvittaessa koulun opettajat, huoltajien ja oppilaiden edustajat

Koulumme yksilöllisen oppilashuoltoryhmän kokoonpano vaihtelee tarpeen mukaan. Ryhmä kootaan oppilaan ja huoltajan suostumuksella ja siihen pääsääntöisesti osallistuu luokan opettaja, erityisopettaja, huoltaja, oppilas ja oppilashuollon työntekijä(t) sekä mahdolliset koulun ulkopuoliset tahot. 
Oppilashuoltoryhmän koollekutsuja sopii oppilashuoltoryhmän muiden jäsenten kanssa tapaamisajoista lukukausittain ja ilmoittaa niistä muille opettajille opettajanhuoneen ilmoitustaululla.

Yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä kokoontuu 1 – 2 kertaa lukuvuodessa ja yksilöllinen tarpeen mukaan, kuitenkin noin 3 – 5 kertaa lukukaudessa. Yhteisöllisen oppilashuollon tavoitteena on ennaltaehkäistä ja puuttua esiin nouseviin ilmiöihin.

Kokousajat sovitaan niin, että kokouksia on säännöllisesti koko lukuvuoden ajan. Kokousten aikataulutus sovitaan tapauskohtaisesti käsiteltävien asioiden määrän ja kiireellisyyden mukaan. Syksyn viimeisessä, yhteisöllisessä oppilashuoltoryhmässä käsitellään koulun omaa oppilashuoltosuunnitelmaa, jonka laadintaan osallistuu oppilashuollon henkilöstö, erityisopettaja ja rehtori.