Hae

3.8. Tapaturmien ehkäiseminen sekä ensiavun järjestäminen ja hoitoonohjaus

Hämeenlinna
Ei kuntakohtaista sisältöä

Koulutapaturma/tapaturma esiopetuksessa on oppilaalle / lapselle koulussa/ esiopetuksessa tai matkalla kouluun tai esiopetukseen sattunut äkillinen, ulkoisen ruumiinvamman aiheuttava odottamaton tapahtuma. Koulutapaturmina/tapaturmina korvataan myös sellaiset vammat, jotka ovat syntyneet muussa esiopetuksen tai koulun järjestämässä tilaisuudessa, jos tapaturma ja kulut ovat sellaisia, että ne kuuluvat vakuutusehtojen mukaan korvattavaksi. Linkin takaa löytyy Hämeenlinnan kaupungin peruskoulussa, esiopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa olevien lasten tapaturmavakuutus ja sen korvauskäytäntö. Hämeenlinnan kaupungin vakuutusyhtiö on If Vahinkovakuutusyhtiö Oy. Tarkemmat tiedot tapaturmiin liittyen löytyy Intrasta.

Tapaturmakäsittelyn eteneminen. Huoltaja/esiopetuksen tai koulun henkilökuntaan kuuluva hakeutuu lapsen/oppilaan kanssa tarvittaessa hoitoon julkiselle sektorille (esim. Kanta-Hämeen keskussairaala ja terveyskeskus) tai yksityiselle lääkäriasemalle. Koulujen koulusihteerit tekevät lapsen koulutapaturmasta sähköisen vahinkoilmoituksen vakuutusyhtiölle opettajan tekemän tapaturmailmoituksen perusteella. Vahinkoilmoitus vakuutusyhtiölle tehdään vain, jos

  • tapaturmasta on tullut kaupungille lasku lääkärikäynnistä,
  • huoltaja on ilmoittanut esiopetusyksikköön/koululle tai palveluohjaukseen tapaturmasta aiheutuneista kuluista, jolloin vakuutusyhtiölle pitää tehdä vahinkoilmoitus, että asian käsittely etenee vakuutusyhtiössä (kaikista opettajien tekemistä tapaturmailmoituksista ei siis tehdä vahinkoilmoitusta automaattisesti)
  • jos kyseessä on hammasvamma tai
  • vakuutusyhtiöltä tulee yhteydenotto esim. maksusitoumuspyynnön vuoksi.

Keskussairaala ja yksityiset lääkäriasemat laskuttavat suoraan sivistyksen ja hyvinvoinnin palveluja koulutapaturman ollessa kyseessä. Ilmoittautumisessa tämä on muistettava aina mainita. 1.7.2021 asiakasmaksulaki muuttui alaikäisten osalta eli alle 18-vuotialta ei laskuteta K-HKS:n poliklinikkamaksuja, vain hoitomaksut laskutetaan. Vakuutus korvaa koulutapaturman hoidosta välittömästi aiheutuvia kustannuksia, kuten lääkärinpalkkioita sekä hoito- ja sairaalamaksuja vakuutusehtojen mukaisesti. Ei irtainta, paitsi vakuutusehdoissa mainituissa erityistapauksissa.

Tapaturma sattunut matkalla kouluun/esiopetukseen tai vaatii hoitoa esiopetus/koulupäivän jälkeen? Jos oppilaan koulutapaturma on sattunut matkalla kouluun/esiopetukseen tai vaatii hoitoa vasta esiopetus/koulupäivän jälkeen, niin huoltaja on velvollinen ilmoittamaan asiasta mahdollisimman pian koululle. Koulumatkalla sattuneet tapaturmat korvataan lukuun ottamatta tapaturmia, joissa auto tai muu moottoriajoneuvo on ollut osallisena. Tällaisissa tapauksissa liikennevakuutus korvaa hoitokulut.

Huoltajalle aiheutunut kuluja? Jos huoltajalle on kuitenkin tullut koulutapaturmaan liittyviä kuluja, huoltaja hakee itse maksamiaan kuluja If:ltä osoitteesta www.if.fi/internetplus. Korvauksenhakijan pitää tietää vakuutusnumero SP1381880 ja vahinkotapahtuman tiedot. Korvausta voi hakea ainoastaan maksetuista kuluista. Alkuperäisiä tositteita ei tarvitse lähettää vakuutusyhtiöön, vaan ne pyydetään tarvittaessa. If edellyttää kaupungin tekemää sähköistä vahinkoilmoitusta, ennen kuin voivat käsitellä huoltajan tekemää korvaushakemusta. Huoltaja saa postitse päätöksen vakuutusyhtiöltä, kun korvaushakemus on käsitelty.

Hammastapaturma. Hammastapaturmissa oppilas ohjataan ensisijaisesti oman koulun alueen terveyskeskuksen hammashoitolaan. Hammastapaturman korvauskäsittelyä varten vakuutusyhtiö tarvitsee hammaslääkärin lausunnon/hoitoehdotuksen. Mahdollinen hammaslääkärin lausunto toimitetaan lapsen koululle. Jos hammaslääkärikäynti on ollut yksityisellä lääkäriasemalla tai sairaalan päivystyksessä, niin huoltajan pitää itse pyytää toimittamaan hammaslääkärin lausunto vakuutusyhtiötä varten lapsen koululle.

Auto tai muu moottoriajoneuvo on ollut osallisena? Jos tapaturma sattuu koulumatkalla mopolla/skootterilla ajaessa tai tapaturman toisena osapuolena on auto:

  • ensisijainen vakuutus on aina liikennevakuutus
  • jos liikennevakuutus ei korvaa jotain, käsittely siirtyy vasta tällöin tapaturmavakuutuksen piiriin.

Tapaturma vaatii kuljetuksen kouluun? Jos oppilas joutuu koulutapaturman vuoksi kulkemaan kouluun esim. taksilla, kaupunki on velvollinen hoitamaan kuljetukset. Tällöin on täytettävä Wilmassa sähköinen koulukuljetushakemus ja se toimitetaan liitteineen (asiantuntijalausunto sekä lukujärjestys) sivistyksen ja hyvinvoinnin palveluohjaukseen. Lisää koulukuljetuksista.

Koulu
Ei koulukohtaisia lisäyksiä

Eteläisten koulun järjestyssäännöt on käsitelty oppilaskunnan hallituksen kanssa. Oppilaskuntaa ohjaava opettaja on käynyt luokissa esittelemässä järjestyssäännöt kaikkien luokkien oppilaille ja samassa yhteydessä ovat oppilaat pienissä ryhmissä pohtineet, miten mahdollisiin järjestyssääntörikkomuksiin ja muihin epäkohtiin voisi vaikuttaa. Kännykänkäytön osalta päivitetty 30.5.2025.


SÄÄNNÖT OVAT VOIMASSA:

  • koulupäivän aikana, kerhoissa, odotustunneilla, juhlissa, opintoretkillä, leirikoulussa ja muissa koulun järjestämissä tilaisuuksissa. Myös koulumatkoilla ja iltapäiväkerhossa on syytä noudattaa järjestyssääntöjen mukaista käyttäytymistä.

PÄIVITTÄISEN TYÖSKENTELYN ERI TILANTEET:

  • Saavun koululle lukujärjestykseni mukaisesti. Pidän huolta, että ehdin oppitunnille myöhästymättä. Koulun loputtua siirryn ohjattuun toimintaan (IP-kerho, tukiopetus, kyyditysten odotus, kerhot tms.) tai poistun koulun alueelta.
  • Säilytän pyöräni tai kelkkani yms. koulun pihalla niille varatulla alueella. En oleskele pyörille varatulla alueella välitunnilla.

TYÖSKENTELYN SUJUVUUS:

  • Käsittelen kaikkea koulun omaisuutta huolellisesti. Jos kadotan tai turmelen esim.oppikirjan, ostan itse uuden tilalle.
  • Pidän hyvää huolta omista ja koulun yhteisistä tavaroista. Jätän toisten tavarat rauhaan.
  • Liikun koulun käytävillä kävellen.
  • Käyttäydyn rauhallisesti ja asiallisesti, jolloin minulla ja kaikilla muillakin on mukava olla koulussa.


VÄLITUNNIT:

  • Lähden välitunnille ja tulen sieltä viivyttelemättä. Vietän välituntini koulualueella. Poistun alueelta vain opettajan antamalla luvalla.
  • Välitunnilla valitsen itse tekemiseni.
  • Toimin niin, etten riko mitään, satuta tai loukkaa toista tai aiheuta vaaraa itselleni tai muille.
  • Pidän koulunpihan siistinä ja palautan käyttämäni tavarat paikoilleen.
  • Käytän välituntivälineitä vain siihen, mihin ne on tarkoitettu.


MUUT OHJEISTUKSET:


OHJE KOULURUOKAILUUN: Kouluruokailussa annan toisille ruokarauhan ja noudatan hyviä pöytätapoja. Maistan kaikkia ruokia. Syön sen, minkä itse otan.


OHJEISTUS KOULUMATKOIHIN: Noudatan koulumatkoilla liikennesääntöjä ja käyttäydyn kohteliaasti. Pyöräillessäni koulumatkoja käytän aina kypärää.

OHJEISTUS KÄNNYKÄN KÄYTTÖÖN: Matkapuhelimien käyttö on kielletty kouluaikana ilman opettajan lupaa, mukaan lukien välitunnit, siirtymät, retket, ruokailu ja koulun juhlat. Matkapuhelin pidetään koululaukussa tai niille määritellyssä laatikossa äänettömänä ja värinättömänä. Toisten oppilaiden ja opettajien kuvaaminen ilman lupaa on ehdottomasti kielletty. Oppilaalle mahdollistetaan laitteen välttämätön käyttö perustellusta syystä. Koulu ei ole vastuussa oppilaiden matkapuhelimista.   

Opettaja voi ottaa puhelimen talteen koulupäivän ajaksi, mikäli puhelimen käyttö on järjestyssääntöjen vastaista ja aiheuttaa häiriötä.  


SEURAAMUKSET: Järjestyssääntöjen tai annettujen ohjeiden rikkominen johtaa seuraamuksiin.
Kurinpito- ja ojentamistoimenpiteet lomittuvat oppilasta tukevien kasvatuskeskustelujen lomaan siten, että

  1. Ko. aikuinen puhuttelee
  2. Ko. aikuinen käy kasvatuskeskustelun. Vanhempia tiedotetaan kasvatuskeskustelusta. Kasvatuskeskustelusta täytetään lomake Wilmassa.
  3. Tapahtumien jatkuessa rehtori käy toisen kasvatuskeskustelun. Vanhempien kanssa voidaan sopia jälki-istunnon määräämisestä aikaisemmassakin vaiheessa.
  4. Seuraavana on vuorossa jälki-istunto.
  5. Kolmas kasvatuskeskustelu käydään isommassa ryhmässä yhdessä lapsen/nuoren, kodin aikuisten sekä tarpeellisten oppilashuoltohenkilöstön kanssa.
  6. Kirjallinen varoitus, jota edeltää aina oppilaan kuuleminen palaverissa tarpeellisten muiden henkilöiden kanssa. Jos kirjalliseen varoitukseen päädytään, siitä lähtee tieto sosiaaliviranomaisille
  7. Määräaikainen erottaminen, jonka mahdollista esittämistä ja lautakunnan päätöstä edeltää vastaava kuulemis- ja palaverikäytäntö.

Koulussamme on ojentamistoimenpiteinä lakien ja asetusten mukaiset oppitunnilta poistaminen ja jälki-istunto sekä kuripitotoimena kirjallinen varoitus sekä sivistyslautakunnan päätöksellä määräaikainen erottaminen (PoL 36§). Lisäksi oppilas voidaan velvoittaa korjaamaan/korvaamaan aiheuttamansa vahinko (PoL35§).


Kotitehtävät laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän päätyttyä enintään tunniksi kerrallaan valvonnan alaisena suorittamaan tehtäviään. Määräämisestä jälki-istuntoon ja työpäivän päätyttyä tehtäviään suorittamaan sekä tieto oppilaan opetukseen osallistumisen epäämisestä on ilmoitettava oppilaan huoltajalle.


Kasvatuskeskustelusta otetaan aina yhteys kotiin joko keskustelun aikana tai sitä ennen. Kasvatuskeskustelu kirjataan Wilmaan.
Vaaran aiheuttaminen heittämällä kiviä, keppejä tai lumipalloja voi johtaa suoraan jälki-istuntoon.
Niissä asioissa, mistä ei erikseen näissä järjestyssäännöissä mainita, noudatetaan yleisiä peruskoulua koskevia määräyksiä ja opettajien antamia ohjeita
Kaikki koulussa työskentelevät aikuiset (kouluohjaajat, iltapäiväkerhon ohjaajat,keittiöhenkilökunta, siistijät ja talonmies) ovat koulun kasvattajia ja heidän antamiaan ohjeita tulee noudattaa.