Hae

3.10. Koulukuljetusten odotusaikoja ja turvallisuutta koskevat ohjeet

Hämeenlinna
Ei kuntakohtaista sisältöä

Hämeenlinnan kaupungin ohje esi- ja perusopetuksen kuljetuskriteerit Hämeenlinnassa 1.1.2021 alkaen

 

Koulumatkan vaikeus tai rasittavuus. Määritellyn kilometrirajan alittuessa kunta järjestää oppilaalle koulukuljetuksen, jos koulumatka on oppilaan ikään nähden ja/tai muut olosuhteet, esim. oppilaan henkilökohtainen kehitystaso tai terveydelliset syyt, huomioon ottaen liian vaikea tai rasittava. Tällöin edellytetään tapauksen mukaista lääkärin, psykologin tai muun vastaavan asiantuntijan lausuntoa.

Lausunnosta tulee selkeästi ilmetä yksilöity tarve ja perusteet kuljetukselle sekä suositeltava kuljetusmuoto ja ajanjakso, jolle koulukuljetus tulisi järjestää. Kuljetuspäätös tehdään sille ajalle, jolle tarve on todettu. Koulumatkan vaikeuden ja rasittavuuden vuoksi hakemus ja siihen liittyvä asiantuntijalausunto on toimitettava vuosittain, ellei koulukuljetusta ole viranhaltijapäätöksessä myönnetty jo suoraan pitemmälle ajalle. Lausunto ei velvoita kuntaa kuljetuksen järjestämiseen, mutta sitä käytetään asiantuntija-apuna päätöksenteossa.  

Koulumatkan vaarallisuus. Jos oppilaan koulumatka tai osa siitä todetaan vaaralliseksi, kunta järjestää kuljetuksen koulumatkalle tai sen vaaralliseksi katsotulle osuudelle. Kuljetuksen sijaan voidaan matkan vaarallisuus huomioida myös muilla tavoin, kuten esim. järjestämällä aikuinen saattaja tien ylitystä varten. Liikenteen vaarallisuuteen perustuvat päätökset ja lopullisen arvioinnin tekee koulukuljetuksista vastaava viranhaltija. Koulumatkan vaarallisuuden arvioinnissa perusteena käytetään suositusluontoisesti Koululiituohjelmaa ja/tai tarvittaessa Hämeenlinnan kaupunkirakenteen tai muun viranomaisen antamaa selvitystä ja/tai tieolosuhteisiin tutustumista paikan päällä. Selvitys ei velvoita kuntaa kuljetuksen järjestämiseen, mutta sitä käytetään asiantuntija-apuna päätöksenteossa. Matkan vaarallisuus harkitaan aina tapauskohtaisesti.

Yksittäinen tekijä kuten tien valaistuksen puuttuminen, ei yksinään tee koulumatkasta vaarallista. Olosuhteiden muuttuessa tien vaarallisuus voidaan arvioida uudestaan. 

Kuljetusetuuden perusteeksi ei riitä pelkkä petoeläinhavainto, vaan siihen tarvitaan riistanhoitoyhdistyksen tai Suomen Riistakeskuksen lausunto eläimen häiriökäyttäytymisestä (esim. susi ja karhu). Lausunto ei velvoita kuntaa kuljetuksen järjestämiseen, mutta sitä käytetään asiantuntija-apuna päätöksenteossa. Kuljetusetuutta haetaan tässäkin tapauksessa kuljetushakemuksella. Hakemuksen pohjalta tilanne arvioidaan oppilas- ja tapauskohtaisesti. Kuljetusetuus edellä mainitulla perusteilla on aina määräaikainen ja voimassa korkeintaan lukuvuoden ajan.

Koulu
Ei koulukohtaisia lisäyksiä

Nummen yhtenäiskoulun toimintatavat tapaturmien ehkäisyssä

Oppilaita ohjeistetaan liikkumaan niin koulumatkoilla kuin koulupäivän aikana tarvittavissa siirtymissä liikennesääntöjen mukaisesti turvallisia reittejä pitkin.

Koulun toimintakulttuuriin kuuluu ennakointi. Jokaisen opettajan tulee omat oppituntinsa suunnitella etukäteen ja ohjata oppilaita turvalliseen toimintaan. Opettaja vastaa aina ryhmänsä oppilaista oppituntien aikana, myös silloin kun toiminta tapahtuu koulun ulkopuolella tai samanaikaisesti eri paikoissa. Oppilaiden velvollisuus on noudattaa sääntöjä ja ohjeita.

Erityisesti niissä oppiaineissa (mm. käsityö, kotitalous, fysiikka ja kemia), joissa on omat, erityiset turvalliseen työskentelyn toimintatavat ja turvallisuusvälineet, ohjataan oppilaiden toimintaa ja vaaditaan suojavälineiden käyttöä, esimerkiksi suojalasit.

Koko päivän tai yön yli tapahtuvat retket ovat koulun toimintaa, kun ne on toimintakertomukseen kirjattu. Kaikki koulun säännöt ovat näillä retkillä voimassa lisättynä kohteen omilla ja siellä tapahtuvan toiminnan säännöillä.

Terveydenhoitajat antavat tarvittaessa ja paikalla ollessaan koulupäivän ja -matkojen aikana tapahtuneiden tapaturmien ensiavun, mutta kaikkien kouluyhteisön jäsenten tulee antaa ensiapua taitojensa mukaan. Terveydenhoitaja huolehtii, että koulun ensiapukaapissa on tarvittava varustus. Terveydenhoitaja tilaa ja tarvikkeet ja täyttää ensiapukaapit. Terveydenhoitaja tilaa myös kylmäpussit liikunnanopettajille mahdollisten tunneilla tapahtuvien tapaturmien ensiapuun. Terveydenhoitaja huolehtii teknisen/kemian työn luokissa olevat ensiaputarvikkeet, mm silmähuuhdepullot. Lasku ensiaputarvikkeista menee koululle

Hämeenlinnan kaupungilla on vakuutusyhtiönä on ollut 1.1.2013 lähtien Fennia. 2012 tai sitä ennen tapahtuneiden koulutapaturmien kulut hoidetaan sen aikaisissa vakuutusyhtiöissä. Jos koulutapaturma sattuu mopolla/skootterilla ajaessa, ensisijainen vakuutus on mopon/skootterin oma liikennevakuutus. Jos liikennevakuutus ei korvaa jotain, niin käsittely siirtyy vasta tämän jälkeen vasta tapaturmavakuutuksen piiriin. Tapaturman sattuessa on opettajan tai muun koulun edustajan aina muistettava täyttää ja allekirjoittaa oppilaasta tapaturmailmoituslomake (liite), joka toimitetaan viipymättä sähköpostilla sari.oksanen@hameenlinna.fi tai osoitteeseen: Hämeenlinnan kaupunki Lasten ja nuorten palvelut

Sari Oksanen PL 84 / Raatihuoneenkatu 9, 4. krs

13101 Hämeenlinna

Tapaturmailmoitus on syytä täyttää tapaturmatilanteissa, vaikka lääkärin hoitoa ei heti tarvittaisikaan. Tapaturmailmoituksen luontevin täyttäjä on se koulun henkilökuntaan kuuluva, joka tapahtuman hetkellä paikalla. Usein tämä on opettaja – vaikka terveydenhoitaja tulisikin paikalle antamaan ensiavun.

Tapaturman sattuessa ja hakeuduttaessa hoitoon julkiselle sektorille (terveyskeskus tai keskussairaala) oppilaan kuljetuksen huolehtii huoltaja. (Lukuun ottamatta ambulanssia vaativaa tilannetta.) Mikäli tapaturman kohteeksi joutuneen oppilaan huoltajalle aiheutuu kustannuksia tapaturmasta johtuneista, vamman tilan vaatimista välttämättömistä ja välittömistä kuljetus- ja hoitokuluista, huoltaja hakee niitä Fennialta itse: · täyttämällä verkossa korvaushakemuksen, johon hän täyttää vakuutusnumeron ja käsittelytunnuksen

· lomaketta täyttäessä kaupungin vakuutuksen numero tulee laittaa muodossa 420 -8165570 ja käsittelytunnus muodossa 1xxxxxxxY

· tai soittamalla Fennian puhelinkorvauspalveluun 010 503 020 kello 8-18

Huoltaja maksaa ensin kulut itse ja hakee kuluja vasta tämän jälkeen Fennialta. Kuluja voi hakea sen jälkeen, kun kaupunki on tehnyt lapsen koulutapaturmasta tapaturmailmoituksen Fennialle ja tapaturmalle on luotu käsittelytunnus. Fennia toimittaa käsittelytunnuksen huoltajalle tekstiviestillä.

Jos oppilaan koulutapaturma on sattunut koulumatkalla tai vaatii hoitoa vasta koulupäivän jälkeen, niin asiasta on tiedotettava mahdollisimman pian koulua.

Henkilöstöpalvelujen ohjeistuksen mukaisesti rehtorin tulee huolehtia siitä, että koulussa on ainakin yksi ensiavun antamiseen perehtynyt henkilö. Lisäksi rehtorin tulee pitää yllä tiedostoa ensiapukoulutuksen saaneista henkilöistä sekä tiedottaa siitä henkilöstölle.