Opiskeluhuolto koostuu yhteisöllisestä ja yksilökohtaisesta opiskeluhuollosta sekä yhteistyöstä koulun ulkopuolisten tahojen kanssa.
Seuraavassa esitetään koulukohtaisen opiskeluhuoltoryhmän toimintatavat ja käytännöt Hämeenlinnan Yhteiskoululla sekä yhteistyö koulun ulkopuolisten lasten ja nuorten hyvinvointia edistävien tahojen kanssa yhteisöllisen opiskeluhuollon kehittämisessä.
Yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa lähitapaamisena ja/tai TEAMSin välityksellä.
Lukuvuoden tavoitteena on tehdä yhteisöllisen oppilashuoltoryhmän työtä näkyväksi koulun muille aikuisille ja ottaa heitä mukaan yhteisölliseen oppilahuoltoryhmän tapaamisiin. Lukuvuoden yhtenä tärkeänä tavoitteena on hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden vahvistaminen.
Oppilashuollon erityistyöntekijät tapaavat oppilaita ensisijaisesti lähitapaamisena. Myös terveydenhoitajat tekevät työtään oppilaiden ja perheiden kanssa pääsääntöisesti lähitapaamisina.
Yksilökohtaisen oppilashuoltotapaamisen osallistujat sovitaan aina yhteistyössä oppilaan huoltajan kanssa tapauskohtaisesti kuitenkin aina moniammatillisuus huomioiden.
Yhteisöllisen oppilashuollon ydinryhmän muodostavat apulaisrehtori, koulukuraattori, koulupsykologi ja terveydenhoitaja(t).

Koulussamme pidetään kolmen vuoden välein oppilaitosympäristön terveellisyyden ja turvallisuuden sekä yhteisön hyvinvoinnin tarkastus, johon osallistuu lähtökohtaisesti:
- rehtori/rehtorit
- kouluterveydenhoidon edustaja (kouluterveydenhoitaja)
- terveydensuojelun edustaja (terveystarkastaja)
- kiinteistön omistajan edustaja
- kiinteistönhuollon edustaja
- henkilöstön edustajat
- oppilaiden edustajat
- huoltajien edustajat
- työsuojeluvaltuutettu
- sekä mahdollisesti muita asiantuntijoita
Tarkastus on edellisen kerran suoritettu koulussamme 9.10.2023. Rehtori/apulaisrehtori kutsuu tarkastuksen koolle. Seuraavan tarkastuksen ajankohta on syksyllä 2026.
Poissaolojen seuraaminen, niistä ilmoittaminen ja niihin puuttuminen
Koulumme yhteisöllisissä oppilashuoltoryhmissä suunnitellaan poissaoloja ennalta ehkäiseviä toimia ja huolehditaan niiden toteutuksesta ja arvioinnista. Poissaoloihin puuttumisen malli käydään läpi henkilökunnan kanssa lukuvuoden alussa.
Koulussamme seurataan jatkuvasti oppilaiden hyvinvointia ja kiinnittymistä kouluun. Ennaltaehkäisevä työ on keskeistä poissaolojen ehkäisemisessä. Hyvinvoinnin edistäminen on jatkuvaa työtä koulussamme. Poissaoloja seurataan yksilö- ja ryhmätasolla Wilman kautta. Luokanopettaja tai luokan tekee tarvittavat toimenpiteet, kun rajat täyttyvät:
- Puheeksi ottaminen 30 tuntia: luokanopettaja tai -valvoja ottaa kotiin yhteyttä ja käydään keskustelua poissaolojen syistä.
- Selvittäen ja tukien 50 tuntia: mikäli poissaolojen syissä on epäselvyyttä tai huolta, järjestetään tarvittaessa moniammatillisen ryhmän (ohr) kokous. Yritetään löytää keinot tukea oppilasta.
- Tiivis tuki 100 tuntia: Vahvempi tuki käyttöön, tarvittaessa palvelutarpeen arviointi tai lastensuojeluilmoitus.
Lisätitoa: Kun kouluunmeno kangertaa -toimintamalli
Tapaturmien ehkäiseminen sekä ensiavun järjestäminen ja hoitoonohjaus
Henkilökunnasta osallistuu vuosittain muutama opettaja ja ohjaaja ensiapukoulutukseen. Toimintaohjeet löytyvät koulumme pelastautumissuunnitelmasta.
Tupakkatuotteiden, alkoholin ja muiden päihteiden käytön ehkäiseminen ja käyttöön puuttuminen
Tupakkatuotteiden ja päihteiden käyttö koulussa on kielletty. Terveystiedon ja ympäristöopin tunneilla puhutaan päihteiden ja tupakkatuotteiden käytön riskeistä. Jos käyttöä koulussa ilmenee, ollaan aina yhteydessä kotiin. Tupakoinnista seuraa ensimmäisellä kerralla kasvatuskeskustelu ja seuraavilla kerroilla jälki-istunto.
Alkoholin tai huumeiden käytöstä koulupäivän aikana
- ilmoitetaan kotiin
- tehdään lastensuojeluilmoitus
- huumeiden käytöstä ilmoitetaan myös poliisille
Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä
Toimintaohjeita löytyy koulumme pelastussuunnitelmasta sekä kriisisuunnitelmasta. Koulussamme on käytössä kiusaamiseen puuttumisen malli.
Toiminta äkillisissä kriiseissä ja uhka- ja vaaratilanteissa.
Koululle on laadittu erillinen kriisisuunnitelma, josta löytyvät toimintaohjeet äkillisissä kriisitilanteissa sekä kriisien ehkäisyyn ja tunnistamiseen liittyviä ohjeita. Suunnitelma löytyy sähköisessä muodossa henkilökunnan Teams-ryhmästä.