Hae

8. KOULUN TOIMINTASUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI

Hämeenlinna
Ei kuntakohtaista sisältöä
 
Opetuksen järjestäjän tehtävänä on arvioida antamaansa koulutusta ja sen vaikuttavuutta sekä osallistua toimintansa ulkopuoliseen arviointiin. Arvioinnin tarkoitus on koulutuksen kehittäminen ja oppimisen edellytysten parantaminen. Paikallisen opetussuunnitelman ja lukuvuosisuunnitelman toteutumisen seuranta, säännöllinen arviointi ja kehittäminen ovat osa tätä tehtävään.

 

Opetussuunnitelman perusteet 2014 

Koulu
Ei lisäyksiä

Kansainvälisyystiimin arviointia lukuvuodesta 2022-2023

Kansainvälisyystiimi jatkoi kulttuurien välisen vuorovaikutuksen tukemista ja kansainvälisyyteen liittyvien teemojen esiin tuomista.

Suunnitellut tapahtumat saatiin toteutettua. Syyslukukaudella toteutimme Maailman pelit ja leikit - teemapäivän. Kevätlukukaudella toteutimme Eurooppa-päivänä toiminnallisen Eurooppa-aiheisen tiedonetsintätehtävän. Molemmat tapahtumat koettiin mielekkäiksi ja arjessa hyvin toteutettaviksi. Oppilaat saatiin hyvin osallistettua, ja he kokivat tapahtumat kiinnostaviksi. Yhteisöllisyyttä saatiin mukavasti vahvistettua teemapäivien avulla.

Oppimisympäristö- ja pedatiimin arviointia lukuvuodesta 2022-2023

Tiimimme toimi lukuvuoden aikana asetettujen tavoitteiden mukaisesti. 

Jatkoimme erilaisten oppimisympäristöjen hyödyntämistä koulumme ulkopuolella, mm. käyttäen mahdollisuuksien mukaan liikuntahallien palveluita, hyödyntäen Kulttuuripolun tuotantoa sekä kulkien lähiluonnossa. Teemapäivinä, kerhotoiminnassa ja liikuntatunneilla koulumme hyödynsi koulun lähiympäristöä ja lähiliikuntapaikkojen mahdollisuuksia. Käytimme koulussamme sähköisiä oppimisympäristöjä monipuolisesti.

Pelastautumisharjoitus pidettiin marraskuussa 2022. Lisäksi harjoittelimme sisälle suojautumista talven aikana kertaalleen. Liikenneturvallisuutta painotettiin erityisesti liikenneturvallisuusviikolla ja lisäksi olemme muistutelleet vanhempia turvallisesta saattoliikenteestä.

Kestävän hyvinvoinnin tiimin arviointia lukuvuodesta 2022-2023

Lukuvuonna 2022-2023 kiinnitimme huomiota koko yhteisön hyvinvointiin, niin lasten kuin henkilökunnankin osalta. Hyvät tavat ja toisten huomioonottaminen kuuluvat Luolajan koulun arkeen tehden siitä mukavan kouluympäristön. KiVa-tiimi toimi aktiivisesti puuttuen esille tulleisiin tilanteisiin.

Lukuvuoden aikana pyrimme huolehtimaan koulutilojen siisteydestä ohjaamalla ja muistuttamalla.  Vanhempainyhdistyksen kanssa tehtiin tiivistä yhteistyötä ja he osallistuivat esimerkiksi teemapäiviemme järjestämiseen. Suunnitellut tapahtumat järjestettiin onnistuneesti.