Hae

Eteneminen oman opinto-ohjelman mukaan

Valtakunnallinen
Ei valtakunnallisia lisäyksiä

Oppilas voi edetä opinnoissa vuosiluokkiin jaetun oppimäärän sijaan vuosiluokkiin sitomattomasti oman opinto-ohjelman mukaisesti. Paikallisessa opetussuunnitelmassa määrätään opintokokonaisuuksista, joiden suorittaminen hyväksytysti on edellytyksenä opinnoissa etenemiseen asianomaisessa oppiaineessa. Oman opinto-ohjelman mukaan opiskeleva oppilas saa lukuvuoden päätteeksi lukuvuositodistuksen kyseisenä lukuvuonna hyväksytysti suorittamistaan opinnoista ja siirtyy lukuvuoden koulutyön päätyttyä opinnoissaan eteenpäin.

Oman opinto-ohjelman mukaisella etenemisellä voidaan tarvittaessa välttää luokalle jättäminen, jonka myötä oppilaan kaikki opinnot kyseiseltä vuosiluokalta raukeaisivat. Oman opinto-ohjelman mukaisesti etenevä oppilas voidaan jättää vuosiluokalle vain yleisen heikon koulumenestyksen perusteella. Yhdeksännellä vuosiluokalla oleva oppilas luetaan tämän vuosiluokan oppilaaksi, kunnes hän suorittaa perusopetuksen koko oppimäärän ja saa päättötodistuksen tai eroaa koulusta.

Hämeenlinna
Ei kuntakohtaista sisältöä

Hämeenlinnan kaupungin perusopetuksen oppilas voi edetä opinnoissaan vuosiluokkiin jaetun oppimäärän sijaan oman opinto-ohjelman mukaisesti vuosiluokkiin sitomattomasti. Oppilas opiskelee oppimäärän opintokokonaisuuksina oman opinto-ohjelman mukaisesti. Oman opintoohjelman mukaisesti edettäessä opinnoissa eivät aiemmat opinnot raukea. Oppilas saa lukuvuoden päättyessä lukuvuositodistuksen kyseisenä lukuvuotena hyväksytysti suoritetuista opinnoista.

Vuosiluokkiin sitomattomaan opetukseen siirtyvälle oppilaalle tehdään hallinnollinen päätös, ellei hän ole jo erityisen tuen piirissä. Vuosiluokkiin sitomattomasti etenevälle oppilaalle tehdään opinto-ohjelma tai erityisen tuen piirissä olevalle oppilaan opinto-ohjelma määritellään HOJKSissa.

Oppilaalla tulee olla riittävät tiedot ja taidot suhteessa edellisen opintokokonaisuuden tavoitteisiin, jotta hän voi edetä opiskelemaan seuraavaa opintokokonaisuutta. Opintokokonaisuus tulee suunnitella opetussuunnitelman tavoitteiden mukaisesti ja oppilaan yksilöllinen osaamisen taso huomioon ottaen.