Hae

5.2 Kodin ja koulun välinen yhteistyö

Hämeenlinna
Ei kuntakohtaista sisältöä

Perusopetuslain mukaan opetuksessa tulee olla yhteistyössä kotien kanssa. Yhteistyöllä tuetaan kasvatuksen ja opetuksen järjestämistä. Yhteistyö edistää oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä. Huoltajien osallisuus sekä mahdollisuus olla mukana koulutyössä ja sen kehittämisessä on keskeinen osa koulun toimintakulttuuria. Vastuu kodin ja koulun yhteistyön edellytysten kehittämisestä on opetuksen järjestäjällä. Yhteistyön onnistumiseksi tarvitaan koulun henkilöstön aloitteellisuutta ja henkilökohtaista vuorovaikutusta huoltajien kanssa sekä muutoin monipuolista viestintää. Kodin ja koulun yhteistyötä toteutetaan sekä yhteisö-­ että yksilötasolla. Voidakseen huolehtia kasvatustehtävästään huoltajan tulee saada tietoa lapsensa oppimisen ja kasvun edistymisestä sekä mahdollisista poissaoloista. Lisäksi huoltajan kanssa keskustellaan opetuksen järjestämisen keskeisistä asioista, kuten opetussuunnitelmasta, oppimisen tavoitteista, oppimisympäristöistä ja työtavoista, oppimisen tuesta ja opiskeluhuollosta, arvioinnista ja todistuksista sekä opiskeluun liittyvistä valinnoista ja lukuvuoden erilaisista tapahtumista. Kannustavat ja oppilaan oppimista ja kehitystä myönteisesti kuvaavat viestit ovat tärkeitä. 

Koulukohtaiseen osioon koulu kuvaa kodin ja koulun yhteistyön tapoja.

Koulu
Ei lisäyksiä

Huoltajat saavat ajantasaista palautetta oppilaan koulunkäynnistä Wilma-sovelluksen välityksellä. Luokanvalvoja on koululla ensisijainen henkilö, johon huoltaja voi olla yhteydessä oppilaan koulunkäyntiä koskevissa asioissa.  Oppiainekohtaisissa kysymyksissä otetaan yhteys aineenopettajaan.

Huoltajat kutsutaan vuosittain vanhempainiltaan ja arviointikeskusteluun.

Lyseon koulun vanhempainyhdistyksen yhdyshenkilönä toimii Hanna Martikainen.