Hae

9. KOULUN TOIMINTASUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI

Hämeenlinna
Ei kuntakohtaista sisältöä
 
Opetuksen järjestäjän tehtävänä on arvioida antamaansa koulutusta ja sen vaikuttavuutta sekä osallistua toimintansa ulkopuoliseen arviointiin. Arvioinnin tarkoitus on koulutuksen kehittäminen ja oppimisen edellytysten parantaminen. Paikallisen opetussuunnitelman ja lukuvuosisuunnitelman toteutumisen seuranta, säännöllinen arviointi ja kehittäminen ovat osa tätä tehtävään.

 

Opetussuunnitelman perusteet 2014 

Koulu
Ei lisäyksiä

LUKUVUODEN 2024-2025 ARVIOINTIA

Koulun rehtorintehtävät vakiintuivat kevätlukukauden alussa, kun kumpikaan rehtori ei ollut enää vs. Rehtoreiden tehtäväjakoa muutettiin mm onnistumiskeskustelujen osalta. Koulun toimintaan vaikutti suuresti se, että kouluisäntäpalvelu muuttui täysipäiväisestä muutamaan tuntiin viikossa.

Kevätlukukauden alusta alkaen yhteisenä teemana on ollut fyysisen ja henkisen turvallisuuden lisääminen, mikä on tarkoittanut yhteisten sääntöjen sopimista ja toimintatapojen tarkistamista.

Koulussa aloitettiin kehittämään tarkoituksenmukaisempaa ja suunnitellisempaa tapaa tehdä hankintoja.

Erilaisen rakennus- ja remonttiurakat jatkuvat. E-osa saatiin käyttöön tammikuussa ja H-osan purku eteni.