4.1.1. Opetuksen järjestäminen
Opetushallituksen tukimateriaalit lukuvuodelle 2022-2023 koskien Ukrainan kriisiä ja korona-pandemiaa: linkki Opetushallituksen verkkosivuille
4.1.1. YHDYSLUOKKAOPETUS
Yhdysluokkaopetusta käytetään tarvittaessa erityisen tuen tarpeen erityisluokkaopetuksessa. Opetuksen ryhmämuodostus toteutetaan oppilaiden toiminnalliset taidot ja edellytykset huomioiden. Kaurialan koulussa on neljä kahdeksan oppilaan pienryhmää ja kaksi kymmenen oppilaan pienryhmää sekä valmistavan opetuksen ryhmä (Valmo).
4.1.2. JOUSTAVA PERUSOPETUS eli JOPO-luokka
Kaurialan koulun yhteydessä toimii Hämeenlinnan kantakaupungin yläkouluja palveleva joustavan perusopetuksen ryhmä, JOPO. Ryhmän toiminnasta vastaa opettaja, työparinaan kouluohjaaja. Kaurialan koulun JOPO-luokalle haetaan kasiluokan keväällä erillisessä haussa kaupungin laajuisesti.
Joustavan perusopetuksen toiminta on opetussuunnitelman mukaista opetus- ja kasvatustyötä perusopetuksen päättövaiheessa. Kaurialan koulussa kaikki jopo-oppilaat ovat yhdeksännellä luokalla. Opetus toteutetaan pienryhmässä positiivisen pedagogiikan kannustavin periaattein kunkin oppilaan vahvuuksia tukien ja tuen tarpeen alueita vahvistaen.
Oppilaat opiskelevat yleisen opetussuunnitelman mukaisesti. Opetus toteutetaan monipuolisissa oppimisympäristöissä. Koulun toimitilojen lisäksi opiskellaan työssäoppimispaikoilla, leirikouluissa, opintokäynneillä ym. yhteiskunnan aidoissa ympäristöissä.
Tavoitteena on eri oppiaineiden kautta ja yhdessä toimintaa rakentaen oppia keskeisiä jatko-opinnoissa ja yleensä elämässä tarvittavia taitoja, kuten itsestä huolehtimista ja arjen taitoja, ajattelemaan ja oppimaan oppimista sekä työelämä- ja vuorovaikutustaitoja. Onnistuessaan opiskelu JOPO-luokalla johtaa kunkin oppilaan omalla tasolla hyviin arvosanoihin ja sitä kautta päättötodistuksen saamiseen ja toisen asteen jatko-opintoihin pääsyyn. Näin nuoren elämänlaatua saadaan parannettua, mahdollisesti uhkaava syrjäytymiskehitys saadaan katkaistua ja voidaan varmistaa oppilaalle mielekäs tulevaisuusorientaatio.
Ryhmän tunnus koulussa on 9J.
4.1.3. YLEISOPETUKSEN ERITYISOPETUS
Kaurialan koulussa on yleisopetuksessa kaksi erityisopettajaa. He toteuttavat osaltaan koulun ryhmäkohtaisen tuen opetusta sekä oppilaskohtaisen tuen opetusta.
4.1.4. TUKIOPETUS
Koulussa toteutetaan tukiopetusta uuden oppimisen tuen lainsäädännön mukaisesti ryhmäkohtaisen tuen yleisenä tukiopetuksena, opetuskielen tukiopetuksena ja erityisopettajan antamana opetuksena muun opetuksen yhteydessä. Ryhmäkohtaisen tuen tukiopetus on oppitunnin aikana tapahtuvaa tukiopetusta ja sitä annetaan kolme tuntia viikossa jokaiselle yleisopetuksen oppilasryhmälle.
Oppituntien ulkopuolinen tukiopetus on tarkoitettu tilapäisesti sitä tarvitseville oppilaille. Se on yksilöllisenä tai pienryhmissä järjestettävää opetusta. Tukiopetuksen antamista voi ehdottaa opettaja, oppilas tai oppilaan huoltaja.
Lähtökohtaisesti tuen tarpeeseen pyritään vastaamaan ryhmäkohtaisen tuen keinoin. Oppituntien ulkopuolista tukiopetusta käytetään, kun ryhmäkohtaista tukea ei ole kyseisessä aineessa saatavilla tai ryhmäkohtaisen tuen tukiopetus ei ole riittänyt.
4.1.5. KOULUKURAATTORI ja KOULUPSYKOLOGI
Koulukuraattori ja -psykologi ovat koulun oppilashuollon erityisosaajia, joiden tehtävänä on tukea ja auttaa lasta tai nuorta sekä hänen perhettään erilaisissa koulunkäyntiin tai elämän eri käänteisiin liittyvissä vaikeuksissa.
Kuraattorin ja koulupsykologin käyttämiä tukikeinoja ovat nuoren tukikäynnit, perhetapaamiset, yhteisneuvottelut kodin ja koulun välillä, yhteistyö oppilashuollon muiden tahojen kanssa, ryhmätapaamiset, luokkakohtainen työ sekä erityisopetukseen siirtoon liittyvät valmistelut.