Hae

5.2 Kodin ja koulun välinen yhteistyö

Hämeenlinna
Ei kuntakohtaista sisältöä

Perusopetuslain mukaan opetuksessa tulee olla yhteistyössä kotien kanssa. Yhteistyöllä tuetaan kasvatuksen ja opetuksen järjestämistä. Yhteistyö edistää oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä. Huoltajien osallisuus sekä mahdollisuus olla mukana koulutyössä ja sen kehittämisessä on keskeinen osa koulun toimintakulttuuria. Vastuu kodin ja koulun yhteistyön edellytysten kehittämisestä on opetuksen järjestäjällä. Yhteistyön onnistumiseksi tarvitaan koulun henkilöstön aloitteellisuutta ja henkilökohtaista vuorovaikutusta huoltajien kanssa sekä muutoin monipuolista viestintää. Kodin ja koulun yhteistyötä toteutetaan sekä yhteisö-­ että yksilötasolla. Voidakseen huolehtia kasvatustehtävästään huoltajan tulee saada tietoa lapsensa oppimisen ja kasvun edistymisestä sekä mahdollisista poissaoloista. Lisäksi huoltajan kanssa keskustellaan opetuksen järjestämisen keskeisistä asioista, kuten opetussuunnitelmasta, oppimisen tavoitteista, oppimisympäristöistä ja työtavoista, oppimisen tuesta ja opiskeluhuollosta, arvioinnista ja todistuksista sekä opiskeluun liittyvistä valinnoista ja lukuvuoden erilaisista tapahtumista. Kannustavat ja oppilaan oppimista ja kehitystä myönteisesti kuvaavat viestit ovat tärkeitä. 

Koulukohtaiseen osioon koulu kuvaa kodin ja koulun yhteistyön tapoja.

Koulu
Ei lisäyksiä

Kaurialan koulussa yhteistyö kotien kanssa nähdään kasvatuskumppanuuden hengessä voimavarana. 

Koulun pääasiallinen viestintäväline kotien kanssa on wilma. Wilmassa yhteyttä pidetään viestein ja tuntimerkinnöin. Luokanvalvoja seuraa oman valvontaluokkansa oppilaiden tuntimerkintöjen kokonaisuutta ja on tarpeen vaatiessa yhteydessä oppilaan kotiin.

Wilman lisäksi opettajat voivat ottaa huoltajiin yhteyttä puhelimitse.

Yleisimmin yhteydessä kotiin on oppilaan luokanvalvoja tai aineenopettaja, asiayhteydestä riippuen. 

Yleinen paikka, jossa huoltajiin ollaan yhteydessä, on kasvatuskeskustelu. Kaurialan koulussa kasvatuskeskustelun lopuksi soitetaan aina huoltajalle kaiutinpuhelu, jossa oppilas, kasvatuskeskustelun pitäjät ja huoltaja ovat yhtaikaa puhelussa.

Luokanvalvojat pitävät lukuvuosittain kehityskeskustelun eli arviointikeskustelun valvontaluokkansa oppilaiden ja näiden huoltajien kanssa.

Koulu pitää joka lukuvuosi vähintään yhden luokka-astekohtaisen vanhempainillan, jossa on yleinen osuus ja luokkakohtainen osuus.

Keväästä 2024 lähtien koulu järjestää tulevien seiskojen vanhemainillan, jossa tulevat seiskat pääsevät tutustumaan luokanvalvojaansa ja tuleviin luokkakavereihinisa sekä koulun tiloihin.

Mikäli koulu ei toistuvista yrityksistä huolimatta saa yhteyttä oppilaan huoltajaan, tekee koulu oppilaasta palvelutarpeen arviointipyynnön.