Oppilaiden turvallisuutta, hyvinvointia ja vuorovaikutustaitoja lisäävät toiminnat
Koulussamme on tukioppilastoimintaan koulutetut oppilaat niin, että yhdeksäsluokkalaiset oppilaat toimivat tukioppilaina seitsemäsluokkalaisille sekä oppilaskunta, jonka kautta nuoret pääsevät vaikuttamaan koulun arkeen.
Pienluokille ja 7.- luokkalaisille järjestetään ryhmäytymispäivät elokuussa heti koulun alettua yhteistyössä kaupungin nuorisotoimen kanssa. 8.- ja 9.- luokkalaiset pääsevät vaikuttamaan kaupungin nuoria koskeviin asioihin V- päivän kautta.
Normaalista koulupäivästä poikkeavia erityispäiviä kuten liikunta-, ympäristö- ja metsäpäivä järjestetään lukuvuosittain. Koulumme aikuisten ja nuorten arkiset vuorovaikutustilanteet, kuten kohtaamiset välitunneilla, oppitunneilla ja ruokalassa, edistävät osaltaan yhteisöllisyyttä, oppilaiden turvallisuutta ja hyvinvointia sekä lisäävät heidän vuorovaikutustaitojaan.
Poistumisharjoituksia pidetään säännöllisesti ja pelastusviranomaiset suorittavat säännöllisesti koulun tilojen turvallisuustarkastuksen.
Oppilaiden koulunkäyntiin sisältyvät työelämään tutustumisjaksot, leirikoulut, opintokäynnit, luokkaretket, oppilaitosvierailut, koulutuskokeilut ja joustavan perusopetuksen työssäoppimisjaksot lisäävät kaikki osaltaan oppilaiden vuorovaikutustaitoja.
Lukuvuoden alussa luokanvalvojille on laadittu apulaisrehtorin toimesta asialista, jonka avulla koulun säännöt ja turvallisuuteen liittyvät asiat käydään ohjatusti oppilaiden kanssa läpi. Elo-lokakuussa rehtori kiertää kaikki luokat pitämässä oppilaille "rehtorin puolituntisen", jossa muistutetaan ja keskustellaan koulun yhteisistä pelisäännöistä.
Kiusaamiseen puututaan välittömästi sitä tai siihen viittaavaa käytöstä havaittaessa. Asia puretaan ensin kasvatuskeskustelun kautta. Kiusattua ja epäiltyjä kiusaajia kuullaan, minkä jälkeen ollaan yhteydessä kaikkien kotiin ja sovitaan seuranta-aika. Mikäli seurannan aikana havaitaan kiusaamisen jatkuvan, kutsutaan asianosaiset huoltajineen koululle palaveriin miettimään ratkaisuja asiaan. Vakavemmissa kiusaamistapauksissa ollaan tarvittaessa yhteydessä muihin viranomaisiin, kuten lastensuojeluun ja/tai poliisiin.
Välituntivalvontaa suoritetaan välituntialueella sekä sisätiloissa että koulun piha-alueella apulaisrehtorin laatiman valvontavuorolistan mukaisesti. Välituntivalvojan tulee olla valvonta-alueella välitunnin alkaessa ja hänen tulee poistua valvota-alueeltaan välitunnin päättyessä viimeisenä varmistaen alueen tyhjentymisen oppilaista.
Oppilasagentit toimivat opettajien ja oppilaiden tukena tietotekniikkaan liittyvissä asioissa. He myös huolehtivat koulun yhteisten juhlien ääni- ja valotekniikasta. Oppilasagenttien ohjaavana opettajana toimii matemaattisten aineiden opettaja Ari Lehtola.
Oppilaskuntatoiminta
Koulumme oppilaskuntatoiminnan tarkoituksena on ohjata oppilaita keskinäiseen yhteistyöhön, pyrkiä parantamaan oppilaiden asemaa koulussa sekä edistää oppilaiden vaikutusmahdollisuuksia ja vastuuta heitä koskevien asioiden hoidossa.
Koulun kaikki oppilaat kuuluvat oppilaskuntaan automaattisesti. Oppilaskunta valitsee keskuudestaan hallituksen, joka edustaa sitten koko oppilaskuntaa suhteessa koulun henkilöstöön. Jokainen luokka valitsee uhden luottamusoppilaan ja hänelle varahenkilön. Nämä luottamusoppilaat sitten valitsevat keskuudestaan sekä tytön että pojan joka luokka-asteelta oppilaskunnan hallitukseen. Koulun kahdeksan oppilaan pienryhmillä on aina yksi edustaja ja varaedustaja hallituksessa. Hallitus johtaa ja koordinoi oppilaskunnan toimintaa. Oppilaskuntatoiminta antaa oppilaille mahdollisuuksia kasvaa aktiivisiksi ja aloitteellisiksi tulevaisuuden pättäjiksi.
Oppilaskuntatoiminnalla kehitetään oppilaiden yhteisöllisyyttä ja annetaan heille vaikutuskanava heitä koskevissa asioissa. Oppilaat voivat esittää aloitteita, jotka koskevat kouluamme ja laajemmin ympäröivää yhteiskuntaa. Oppilaskunta järjestää koulussa kunta-, eduskunta- ja presidentivaalivuosina varjovaalit, joiden avulla harjoitellaan demokratiakasvatusta.
Oppilaskunnan hallitus, yhdessä kaupungin nuorisotoimen edustajien kanssa, valikoi vuosittain parhaat 8.- luokkalaisten V-päivän aloitteet, jotka sen jälkeen päätyvät kaupungin päättäjille. 9.- luokkalaiset saavat seuraavana vuonna palautetta edellisstä V- päivästä. Oppilaskunnan hallitus käsittelee myös muita oppilaiden, opettajien, huoltajien, nuorisotoimen ja muiden yhteistyökumppaneiden esille tuomia asioita kuten koulumme toimintasuunnitelman.
Oppilaskunta myös ideoi uudistuksia sekä valmistelee ehdotuksia ja esityksiä yhteistyötahoille. V-päivän lisäksi oppilaskunnan vuosittaiseen toimintaan kuuluu SPR:n Nälkäpäiväkeräyksen sekä Päivätyökeräyksen eli Taksvärkin organisoiminen koulun tasolla yhdessä koulun hallinnon kanssa. Oppilaskunta osallistuu myös Hämeenlinnan nuorisotoimen järjestämään nuorten päätösmahdollisuuksia lisäävään toimintaa mm. NUVA- eli nuorisovaltuustotoiminnalla.
Oppilaskunnan hallituksella on oma kokoontumistilansa tilansa koulun ruokalan vieressä. Oppilaskunta harjoittaa käytännön kulttuurivaihtoa vierailemalla Hämeenlinnan muilla kouluilla. Muiden koulujen oppilaita kutsutaan vastavuoroisesti vierailulle Kaurialn koululle tutustumaan meidän arjen käytäntöihimme.