5.1 Oppilaiden osallisuus
Koulumme pitkän aikavälin kehittämissuunnitelman mukaisesti kannustamme oppilaita omatoimisuuteen, oma-aloitteisuuteen ja yritteliäisyyteen paitsi oman työskentelyn suunnittelun osalta, myös sellaisissa koulun toimintaan liittyvissä asioissa, joissa oppilaat voivat yhdessä päättää ja toteuttaa toiminnan sisällön. Tällaisia ideointimahdollisuuksia tarjoavat esim. teemapäivien suunnittelu ja yhteistyö eri toimijoiden kanssa. Ilmiöpohjainen opetus ja projektityöskentely ovat myös sellaisia toimintatapoja, joissa oppilaiden oma osallisuus toiminnan suunnittelussa on etusijalla.
Oppilaskunta (vastuuopettaja Mia Pyhäjoki)
Oppilaskunnan vuoden 2025-26 suunnitellut toimet:
Koulumme oppilaskunnan hallitus toimii koulun oppilaiden edustajana erilaisten toimintojen suunnittelussa.
Oppilaskuntavaalit pidetään vuosittain elokuussa. Jokaiselta luokalta valitaan luokan edustaja ja varaedustajan oppilaskunnan hallitukseen. Oppilaskunnan hallituksen toiminta-aika on lukuvuosi. Oppilaskunnan hallitus pyrkii kokoontumaan joka kuukausi lukuvuoden aikana ja tarvittaessa useammin. Oppilaskuntaa ohjaa vastuuopettaja Mia Pyhäjoki.
Suunnitellut toiminnot:
keskustelu ja palaute TOKE:n keskeisistä asioista ikätasoon soveltuvalla tavalla
lukuvuoden suunnittelu ja oppilaskunnan keskeisten tavoitteiden asettaminen
koko kaupungin oppilaskuntien yhteiseen suunnitteluun ja toimintaan osallistuminen (Seminaarin koululla 24.10.2025)
koulun, oppilaiden ja vanhempien kanssa yhteisesti suunniteltu tapahtuma, esim. karkkikioski
ruokatoimikunnan ja ruokalan yhteistyö
Halloween-aiheinen luokan ovien koristelukilpailu.
Pukeutumisen teemapäiviä
Eri teemoihin liittyviä piirustus- ja askartelukilpailuita
Kykykilpailu keväällä
Ystävänpäivän tempaus ja teemapukeutuminen
Jalkapalloturnaukset
OppilasAgentit
- OppilasAgentit ovat koulussa toimivia tukihenkilöitä, jotka auttavat muita oppilaita ja opettajia tietoteknisissä asioissa koulupäivän aikana. OppilasAgenteiksi koulutetut 5.-6.luokan oppilaat jatkavat työtään 2025-2026.
- OppilasAgenttien vetäjänä toimii Vesa Koskinen.
- OppilasAgentin tehtäviä Rengon koulussa ovat:
- iPadien tarkistus tiistaisin ja torstaisin
- tietokoneiden kunnon tarkistaminen ja välineistön pito siistinä tiistaisin ja torstaisin
- apuopettajina toimiminen muiden luokkien oppitunneilla
- digivälituntien pitäminen
- yksittäisten opettajien neuvominen
- juhlien äänentoistosta ja valoista huolehtiminen
Ruokailu, ravitsemus ja tapakasvatus
Kouluruokailusta vastaa koulussamme Compass-Group. Keittiön vastuuhenkilöinen toimivat Kirsi Sievänen ja Johanna Nurminen.
Ruokavuorot:
KLO MA TI KE TO PE
10.45 1lk + 2k 1lk + 2lk 1lk + 5lk 1lk + 2lk 2lk + 4lk
11.00 3lk + 6lk 4lk + 5lk 3lk + 4lk 4lk + 5lk 5lk + 6lk
11:15 4lk + 5lk 3lk + 6lk 2lk + 6lk 3lk + 6lk 1lk + 3lk
Ravitsemus- ja tapakasvatus:
Päivän ruoka-aineksista koottu malliannos ohjaa oppilaita lautasmallin noudattamiseen esteettinen, teemoittain vaihtuva ruokalasisustus houkuttaa ja tekee ruokailuhetkestä nautinnollisen kaikille aisteille
Keittiöyhteistyö
Opetus- ja keittiöhenkilöstö tekevät tiivistä yhteistyötä lukuvuoden aikana oppilaiden osallistamiseksi ja yhteisen viihtyvyyden lisäämiseksi. Tavoitteena on kasvattaa oppilaita ottamaan vastuuta yhteisistä tiloista ja arvostamaan ruokaa.
Yhteistyön muotoja ovat:
- hygieniakasvatus/ pöytien pyyhkimisvuorot
- tuoliennostovuorot
- välipala
- teemaviikot
- biojätteen vähentämiseen liittyvät kilpailut
- oppilaiden keittiön toimintaan tutustuminen
- oppilaskunnan edustajan osallistuminen ruokakokouksiin
- oppilaiden osallistuminen toiveruokaviikon ruokalistan laadintaan
Välkkäritoiminta (vastaavat opettajat: Viivi Huurne)
Koulutetut välkkärit liikuttavat erityisesti pienimpiä oppilaita viikoittain yhdellä pitkällä ruokavälitunnilla mahdollisuuksien sekä sääolosuhteiden mukaan, monipuolisesti ja iloisesti. Tarjotaan yhteistoimintaa, pelejä ja leikkejä sekä ohjattua kisailua. Koulun välituntivälineistö on välkkäreiden käytössä.Välkkäreitä koulutetaan on n. 10.
Kummioppilastoiminta
- Koulumme 4. - 6.- luokkalaisilla on nimetty kummilapset. Kummiyhteistyöllä tuetaan pienempien oppilaiden kouluarkea ja koko koulun yhteisöllisyyttä.
- Tavoitteena on kuukausittainen yhteistyö. Yhteistyön muodot:
- neljäsluokkalaisten lukutunnit eskareille
- kummipaja keväällä (4.lk:n oppilaat järjestävät eskarilaisille)
- liikuntatuntien avustaminen ja yhteiset retket
- yhteisen ajan viettäminen
- välituntikaveri
- yhteiset laulu-, askartelu- ja lukuhetket
Kerhotoiminta (vastuuopettaja Armi Karevaara)
Rengon koulussa järjestetään lukuvuonna 2025-2026 kerhoja:
· HIL: Kuvataide ja valotaide, 4.-6.lk, monitoimitilassa tiistaisin 13.50-14.50 9.9.–9.12.2025
· HIL: Parkour / liikkari, 1.-3.lk, liikuntasalissa torstaisin klo 14.00-15.00 9.9.–11.12.2025
· Koulun kerho: Höntsäpelikerho (Pasi Penttilä), tiistaisin klo 8.00-8.45 2.9.-2.12.2025
Kevätlukukaudella saattaa olla vielä muitakin kerhoja riippuen kerhomäärärahoista.