Hae

5.3 Opiskeluhuolto

Hämeenlinna
Ei kuntakohtaista sisältöä

Kouluhyvinvointi ja opiskeluhuolto

Kouluja vahvistetaan hyvinvointia edistävinä oppimisympäristöinä. Koulut laativat opiskeluhuollon toimintasuunnitelman, johon sisällytetään opiskeluhuollon vuosikellon mukaiset asiat.

Kaupungissa on lukutaidon kehityksen seurannan ja tuen toiminnan malli sekä Kun kouluun meno kangertaa -pitkittyneiden poissaolojen ennaltaehkäisemisen ja puuttumisen toimintamalli. Lisäksi kaupungissa on Tunne- ja vuorovaikutustaitoja vuodenkiertoon -jäsennys, jota koulut voivat käyttää osana lukuvuoden suunnittelua.

 

Opiskeluhuollon vuosikello

 

Tunne- ja vuorovaikutustaitoja vuodenkiertoon

 

Kun kouluunmeno kangertaa - pitkittyneiden poissaolojen ennaltaehkäisemisen ja puuttumisen toimintamalli

 Koulunkäyntiä tukevat palvelut on koottu Kun kouluun meno kangertaa - sivustolle .

Koulukohtaiseen osioon koulu kuvaa käytäntönsä tunne- ja vuorovaikutustaitojen oppimisen edistämiseen.

Tähän osioon tullee kärkinostoja syyskuun loppupuolella, kun Lapsiystävällinen Hämeenlinna -ohjelman tavoitteet kirkastuvat sekä kouluterveyskyselyn tulokset ovat saatavilla.

Koulu
Ei lisäyksiä

Opiskeluhuolto

Koulumme opiskeluhuolto koostuu koko koulun opetushenkilöstöstä ja Oma Hämeen terveydenhuollon henkilöstöstä. Opiskeluhuollon yhteistyö on säännöllistä ja aktiivista viikoittain tapahtuvaa toimintaa. Varsinaisen opiskeluhuoltotiimin jäseniä ovat koulun puolelta rehtori Jussi Lempinen, vararehtori Vesa Koskinen ja  laaja-alainen erityisopettaja Noora Tiitta. Opiskeluhuollon edustajat ovat terveydenhoitaja Sanna Majaniemi, kuraattori Laura Heinonen ja psykologi Heikki Mannila.

Opiskeluhuoltotyötä tehdään yksilöllisenä opiskeluhuoltotyönä ja myös yhteisöllisenä opiskeluhuoltotyönä. Yksilöllinen opiskeluhuoltotyö tapahtuu säännöllisemmin ja ryhmä kokoontuu käsittelemään yksilöllisiä opiskeluhuoltotapauksia torstaisin lähes viikoittain. Yhteisöllisiä tapaamisia on muutamia kertoja (2-3) lukuvuodessa. Tämän lukuvuoden yhteisenä teemana yhteisöllisessä opiskeluhuoltotyössä on kehittää koulun tasolla kiusaamisen vastaista työtä ja yhteistä hyvinvointia.

Koulun turvallisuusasioista vastaavat Jussi Lempinen ja Vesa Koskinen.

  • turvallisuussuunnitelma on päivitetty ja tarkistettu syyskuussa 2025
  • pelastautumisharjoitus ulos ja sisään on pidetty syyskuussa-lolkakuussa 2025
  • riskienkartoitusraportti on päivitetty 24.10.2024

KiVa-koulu (vastuuhenkilö Noora Tiitta ja Jussi Lempinen)

  • Kiva Koulu -tunnit 1. ja 4. luokille.
  • Kiusaamisten selvittäminen Kiva-tiimin avulla

Kummioppilastoiminta

  • Koulumme 4. - 6.- luokkalaisilla on nimetty kummioppilaat. Kummiyhteistyöllä tuetaan pienempien oppilaiden kouluarkea.
  • Tavoitteena on kuukausittainen yhteistyö. Yhteistyön muotoja:
    • neljäsluokkalaisten lukutunnit eskareille
    • kummipaja keväällä (4.lk:n oppilaat järjestävät eskarilaisille)
    • liikuntatuntien avustaminen
    • yhteisen ajan viettäminen
    • välituntikaveri
    • yhteiset laulu-, askartelu- ja lukuhetket

Yhteiset käytänteet

  • Olemme jo usean vuoden ajan keränneet kansiota yhteisistä käytänteistä, jotka tukevat opettajien kasvatustyötä, selkeyttävät koulun arkea, luovat raamit hyvinvoinnille ja yhteisille sopimuksille sekä toimivat uuden henkilöstön/ sijaisten tukena. Kansion täydentäminen/ muutosten tekeminen on pysyvänä kohtana ys-kokouksissa.

Kasvatuskeskustelut ja kurinpidolliset käytänteet

  • Rengon koulussa noudatetaan valtakunnallisen ja paikallisen opetussuunnitelman mukaisia käytänteitä kasvatuskeskusteluissa ja kurinpidollisissa käytänteissä, jotka kirjataan aina Wilmaan. Oppilasta ohjaava kasvatuksellinen keskustelu on osa koulun arkea. Arjen kasvatustyö kuuluu kaikille koulun aikuisille ja heillä on tehtävänsä mukainen vastuu oppilaan kasvun ohjaamisesta. Varsinaisten kasvatuskeskustelujen sekä kurinpidollisten keinojen käytöstä vastaavat aina opetushenkilöstön jäsenet.
  • Kasvatuskeskustelu on ensisijainen keino puuttua oppilaan häiritsevään ja epäasiallisen käyttäytymiseen.
  • Kasvatuskeskustelu käydään, jos oppilas toistuvasti häiritsee opetusta, rikkoo koulun järjestystä, menettelee vilpillisesti tai kohtelee muita epäkunnioittavasti.
  • Kasvatuskeskustelusta vastaa tilanteen kohdannut opettaja. Keskustelu voidaan järjestää kerralla tai useammassa osassa koulupäivän aikana tai sen ulkopuolella. Keskustelu järjestetään mahdollisimman pian tapahtuneen jälkeen.
  • Kasvatuskeskustelussa yksilöidään toimenpiteeseen johtanut teko tai laiminlyönti yhdessä oppilaan kanssa. Huoltajalle ilmoitetaan aina kasvatuskeskustelusta ja huoltajalle tulee varata mahdollisuus osallistua keskusteluun, mikäli se katsotaan tarpeelliseksi.
  • Kasvatuskeskustelu kirjataan Wilmaan; lomakkeelle yksilöidään toimenpiteeseen johtanut käyttäytyminen, selvitetään käyttäytymisen syyt ja seuraukset sekä toimenpiteet asian korjaamiseksi ja käyttäytymisen parantamiseksi.
  • Kurinpidollisissa keinoissa noudatetaan perusopetuslain 36§:ää. Oppilaaseen kohdistetut kurinpitotoimet kirjataan Wilmaan.
  • Jatkotoimenpiteenä voidaan tarvittaessa hakea oppilaalle tukea oppilashuollon työntekijöiltä, Hämeenlinna kaupungin nuorisotyöltä, tai Ankkuri-tiimiltä.
  • Perusopetuslain 36§:n mukaan oppilas, joka häiritsee opetusta tai muuten rikkoo koulun järjestystä taikka menettelee vilpillisesti, voidaan määrätä jälki-istuntoon enintään kahdeksi tunniksi. Jälki-istunnosta ilmoitetaan huoltajille etukäteen kirjallisesti.

 

RENGON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1.8.2025 alkaen toistaiseksi 

SÄÄNNÖT OVAT VOIMASSA 

koulupäivän aikana, kerhoissa, odotustunneilla, juhlissa, opintoretkillä, leirikoulussa ja muissa koulun järjestämissä tilaisuuksissa, koulumatkoilla sekä iltapäivätoiminnassa. 

 

PÄIVITTÄISEN TYÖSKENTELYN ERI TILANTEET 

KOULUMATKAT 

  • Noudatan koulumatkoilla liikennesääntöjä ja käyttäydyn kohteliaasti. Pyöräillessäni koulumatkoja käytän aina kypärää. 

  • Saavun koululle lukujärjestykseni mukaisesti. Pidän huolta, että ehdin oppitunnille myöhästymättä. Koulun loputtua siirryn ohjattuun toimintaan (IP-kerho, tukiopetus, kyyditysten odotus, kerhot tms.) tai poistun koulun alueelta. 

  • Säilytän pyöräni tai muun kulkuvälineeni koulun pihalla niille varatulla alueella. En oleskele pyörille varatulla alueella välitunnilla. 

TYÖSKENTELYN SUJUVUUS 

  • Käsittelen kaikkea koulun omaisuutta huolellisesti. Jos kadotan tai turmelen esim. oppikirjan, ostan itse uuden tilalle. 

  • Pidän hyvää huolta omista ja koulun yhteisistä tavaroista. Jätän toisten tavarat rauhaan. 

  • Tuon kouluun vain opiskelussa tarvittavat välineet. 

  • Käyttäydyn rauhallisesti ja asiallisesti, jolloin minulla ja kaikilla muillakin on mukava olla koulussa. 

  • Liikun koulun käytävillä kävellen. 

  • Matkapuhelimien ja muiden mobiililaitteiden käyttö on kielletty kouluaikana ilman opettajan lupaa, mukaan lukien välitunnit, siirtymät, ruokailu, opintoretket ja koulun juhlat. Matkapuhelin pidetään koululaukussa tai niille määritellyssä laatikossa äänettömänä siten, että se ei aiheuta häiriötä. Toisten oppilaiden ja henkilökunnan kuvaaminen ilman lupaa on ehdottomasti kielletty. Oppilaalle mahdollistetaan laitteen välttämätön käyttö perustellusta syystä. Koulu ei ole vastuussa oppilaiden matkapuhelimista. 

 

VÄLITUNNIT 

  • Lähden välitunnille ja tulen sieltä viivyttelemättä. Vietän välituntini koulualueella. Poistun alueelta vain opettajan antamalla luvalla. 

  • Välitunnilla valitsen itse tekemiseni. Toimin niin, etten riko mitään, satuta tai loukkaa toista tai aiheuta vaaraa itselleni tai muille.  

  • Pidän koulunpihan siistinä ja palautan käyttämäni tavarat paikoilleen. Käytän välituntivälineitä vain siihen, mihin ne ovat tarkoitettu. 

RUOKAILU 

  • Kouluruokailussa annan toisille ruokarauhan ja noudatan hyviä pöytätapoja. Maistan kaikkia ruokia. Pyrin syömään sen, minkä itse otan. 

 

SEURAAMUKSET 

  • Järjestyssääntöjen tai annettujen ohjeiden rikkominen johtaa seuraamuksiin. 

  • Kurinpito- ja ojentamistoimenpiteet lomittuvat oppilasta tukevien kasvatuskeskustelujen lomaan siten, että 

  • ko. aikuinen puhuttelee 

  • ko. aikuinen käy kasvatuskeskustelun 

  • tapahtumien jatkuessa rehtori käy toisen kasvatuskeskustelun 

  • seuraavana on vuorossa jälki-istunto 

  • kolmas kasvatuskeskustelu käydään isommassa ryhmässä yhdessä lapsen/nuoren, kodin aikuisten sekä tarpeellisten oppilashuolto-henkilöstön kanssa 

  • kirjallinen varoitus, jota edeltää aina oppilaan kuuleminen palaverissa tarpeellisten muiden henkilöiden kanssa. Jos kirjalliseen varoitukseen päädytään, siitä lähtee tieto sosiaaliviranomaisille 

  • määräaikainen erottaminen, jonka mahdollista esittämistä ja lautakunnan päätöstä edeltää vastaava kuulemis- ja palaverikäytäntö. 

  • Koulussamme on ojentamistoimenpiteinä lakien ja asetusten mukaiset oppitunnilta poistaminen ja jälki-istunto sekä kuripitotoimena kirjallinen varoitus sekä sivistyslautakunnan päätöksellä määräaikainen erottaminen (PoL 36§). Lisäksi oppilas voidaan velvoittaa korjaamaan/korvaamaan aiheuttamansa vahinko (PoL35§). 

  • Kotitehtävät laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän päätyttyä enintään tunniksi kerrallaan valvonnan alaisena suorittamaan tehtäviään. Määräämisestä jälki-istuntoon ja työpäivän päätyttyä tehtäviään suorittamaan sekä tieto oppilaan opetukseen osallistumisen epäämisestä on ilmoitettava oppilaan huoltajalle. 

  • Kasvatuskeskustelusta otetaan aina yhteys kotiin joko keskustelun aikana tai sitä ennen. Kasvatuskeskustelu kirjataan Wilmaan.  

  • Vaaran aiheuttaminen heittämällä kiviä, keppejä tai lumipalloja johtaa suoraan jälki-istuntoon. 

  • Perusopetuslain 36 d §:n mukaan rehtorilla tai koulun opettajalla on yhdessä tai erikseen oikeus työpäivän aikana ottaa haltuunsa oppilaalta kielletty esine tai aine tai sellainen esine tai aine, jolla oppilas häiritsee opetusta tai oppimista. Puhelin tai muu mobiililaite katsotaan perusopetuslain tarkoittamaksi häiritseväksi esineeksi, jos oppilas häiritsee sillä omaa tai toisen oppilaan oppimista tai opettajan opettamista. 

Niissä asioissa, mistä ei erikseen näissä järjestyssäännöissä mainita, noudatetaan yleisiä peruskoulua koskevia määräyksiä ja opettajien antamia ohjeita. 

Kaikki koulussa työskentelevät aikuiset (opettajat, kouluohjaajat, iltapäiväkerhon, ohjaajat, keittiöhenkilökunta, siistijät ja talonmies) ovat koulun kasvattajia ja heidän antamiaan ohjeita tulee noudattaa. 

 

Aamu- ja iltapäivätoiminta

Iltapäiväkerho

  • Koulussamme toimii Pilke Päiväkodit ry:n järjestämä iltapäivätoiminta, jossa vastuuvetäjänä toimii Anna-Maija Pajanen
  • Iltapäivätoimintaa on arkipäivisin klo 11.45–17.00. Osallistujia iltapäivätoiminnassa on lukuvuoden aikana n. 15.
  • Koulu ei ole vastuussa iltapäivätoiminnasta, vaan se on Pilke Päiväkodit ry:n järjestämää.

Rengon koulukohtainen oppilashuoltoryhmän kokoonpano lv. 2025-2026 ja sen työsuunnitelma

  • Yhteisöllisen oppilashuoltoryhmän kokoonpano:
    • Rehtori Jussi Lempinen
    • Vararehtori Vesa Koskinen
    • Laaja-alainen erityisopettaja Noora Tiitta
    • Terveydenhoitaja Sanna Majaniemi
    • Koulukuraattori Laura Heinonen
    • Psykologi Heikki Mannila
    • Oppilaskunnan edustaja 
    • Henkilökunnan edustaja tarvittaessa
    • Vanhempainyhdistyksen ja huoltajien edustaja 

Työsuunnitelma:

    • Yhteisöllisen oppilashuollon toteuttaminen kouluterveyskyselyn tuloksia huomioiden
    • Yhteisöllisessä oppilashuollossa tavoitteenamme on vahvistaa oppilaiden ja aikuisten hyvinvointia ja kehittää koulun kiusaamisen vastaista työtä.
    • Opiskeluhuollon toiminnasta ja palveluista tiedottaminen
    • Kiusaamiskyselyn järjestäminen
  • Ryhmä kokoontuu vähintään 2–3 kertaa lukuvuoden aikana.
  • Kiinteää yhteistyötä tehdään arjen tasolla niin oppilaskunnan hallituksen kuin vanhempainyhdistyksenkin kanssa. Asioita käsitellään edelleen opettajakunnan kanssa tarvittaessa YT-kokouksessa.
  • Tarvittaessa koulukohtaiseen opiskeluhuoltoryhmään kutsutaan myös muita työntekijöitä, joiden kanssa yhteistyötä suunnitellaan (esim. lasten- ja nuorten palvelut, sosiaali- ja perhetyö, ravitsemus- ja ruokahuolto tai vanhempainyhdistyksen edustaja.)
  • Rengossa yhteisöllisen opiskeluhuollon painopistealuetta siirretään mahdollisimman paljon ennalta ehkäisevään työhön. Lisäksi kiinnitetään erityistä huomiota syrjäytymisen ehkäisyyn ja oppilaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Lisäksi yhteisöllinen opiskeluhuolto keskittyy kiusaamisen ehkäisemiseen tekemällä vuosittaisen kiusaamiskyselyn ja suunnittelemalla ja toteuttamalla sieltä mahdollisesti nousevia asioita. Palveluista ja toiminnasta tiedotetaan kaupungin linjan mukaisesti myös oppilaiden huoltajia. Yksilökohtaisen opiskeluhuollon kokoukseen luokanopettaja kutsuu huoltajat ja laaja-alainen erityisopettaja puolestaan muut tarvittavat asiantuntijatahot. Mikäli rehtori on mukana kokouksessa, hän toimii puheenjohtajana, muussa tapauksessa luokanopettaja. Opiskeluhuoltopalaverit voidaan pitää lähipalavereina tai TEAMS-palavereina.

Tavoitteenamme on kasvattaa lasta kantamaan ikätasolle kuuluvaa vastuuta omasta elämästään ja käyttäytymisestään. Teeman alla käsitellään seuraavia osa-alueita:

  • arjen taidot – vuorokauden tärkeät asiat (nukkuminen, syöminen, ulkoilu, liikunta) – terveydenhoitaja
  • ikätasoisen käyttäytymisen merkitys elämässä sekä tunnetaitojen ja sosiaalisten taitojen kehittäminen – psykologi
  • netti- ja ruutuaika ja häiriökäyttäytymisen vaarat – Ankkuri / poliisi
  • opiskelutaidot – erityisopettaja
  • Meillä Rengossa (ryhmäytyminen, yhteisöllisyys, me henki, kaveritaidot) – rehtori
  • Tämän lisäksi luokilla 1 ja 4 pidetään Kiva-koulu -ohjelman mukaiset tunnit.
  • Kaikilla luokka-asteilla käytössä "Hyvän mielen taitomerkki", jota suoritetaan kolmen viikon välein luokissa pääsääntöisesti opettajien johdolla.