5.1 Oppilaiden osallisuus ja vaikuttamismahdollisuudet
Oppilaskuntatoiminta
Oppilaskunnan jäseninä ovat kaikki koulun oppilaat, ja hallituksen muodostavat vuosittain valitut edustajat jokaiselta luokalta (varsinainen jäsen ja varajäsen). Hallitus kokoontuu noin kahden viikon välein, ja sen toimintaa ohjaa nimetty vastuuopettajatyöpari.
Jukolan koulussa oppilaat osallistuvat koulun arjen kehittämiseen.
Oppilaskunnan hallitus:
- käsittelee oppilaiden aloitteita, joita voi jättää ilmoitustaulun postilaatikkoon
- osallistuu koulun tapahtumien suunnitteluun ja toteutukseen
- edustaa koulua kaupungin oppilaskuntatapahtumissa 1–2 kertaa vuodessa
- osallistuu koulun järjestyssääntöjen käsittelyyn ja kehittämiseen
- toimii kuultavana tahona koulun kehittämisryhmien työskentelyssä
- tekee ehdotuksia koulun toiminnan kehittämiseksi ja oppilaiden hyvinvoinnin parantamiseksi
Toiminnan tavoitteena on vahvistaa yhteisöllisyyttä ja lisätä oppilaiden vaikutusmahdollisuuksia.
Kerhotoiminta ja osallisuus
Kerhojen suunnittelua tehdään yhteistyössä oppilaskunnan kanssa. Lukuvuosittain toteutettavalla kerhokyselyllä kartoitetaan oppilaiden toiveita, joita pyritään huomioimaan kerhotarjonnassa. Kerhoista tiedotetaan Wilman kautta. Kerho-ohjaajina toimivat pääsääntöisesti koulun omat työntekijät.
Harrastus ihan lähellä -hanke
Harrastamisen Suomen mallin mukainen "Harrastus ihan lähellä" -toiminta tarjoaa maksuttomia harrastuksia koulupäivän yhteydessä. Toiminta tukee oppilaiden hyvinvointia ja mahdollistaa mielekkään tekemisen heti koulupäivän jälkeen.
Oppilaiden kuulluksi tuleminen ja vaikuttaminen omassa arjessa
Oppilaiden osallisuutta vahvistetaan myös luokkatasolla. Jokaisella oppilaalla on oikeus tulla kuulluksi omissa asioissaan ja vaikuttaa luokan toimintaan. Luokan yhteisiä pelisääntöjä ja toimintatapoja laaditaan yhdessä oppilaiden kanssa.
On tärkeää huolehtia luokkayhteisön ryhmäytymisestä ja myönteisestä ilmapiiristä, jotta jokainen oppilas rohkenee kertoa oman mielipiteensä ja osallistua yhteiseen keskusteluun. Turvallinen ja kannustava ilmapiiri tukee oppilaiden aktiivista osallisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Rehtorin kyselytunnit
Rehtori järjestää kyselytunteja kaikille luokka-asteille, jolloin oppilaat voivat esittää kysymyksiä ja tuoda esiin ajatuksiaan koulun toiminnasta.
Toimenpiteet oppilaiden osallisuuden vahvistamiseksi lukuvuonna 2025–2026
Oppilaiden osallisuuden vahvistamiseksi Jukolan koulussa otetaan käyttöön seuraavat toiminnot:
- Rehtorin ja opiskeluhuollon edustajien luokkavierailut, joiden tavoitteena on lisätä vuorovaikutusta ja vahvistaa oppilaiden kokemusta kuulluksi tulemisesta.
- Luokkakohtaiset keskustelupiirit, joissa oppilaat voivat tuoda esiin kehitysehdotuksia ja vaikuttaa luokan toimintaan.
- Säännöllinen oppilaspalautteen kerääminen esimerkiksi Wilman tai Forms-kyselyjen kautta. Kysymykset laatii yhteisöllinen opiskeluhuoltoryhmä (OHR), ja digitalisaatiotiimi vastaa kyselyn toteutuksesta.
- "Osallisuuden teemapäivä" keväällä 2026, jolloin oppilaat pääsevät suunnittelemaan ja toteuttamaan koulun arkeen liittyviä toimintoja.