Koulukohtaiseen osioon koulu kuvaa lukuvuodenaikaiset opintoretket, leirikoulut ja suuremmat tapahtumat.
5.4 Opintoretket, leirikoulut ja tapahtumat
5.4 Opintoretket, leirikoulut ja tapahtumat Hämeenlinnan kaupungin alueella
Opintoretket ja tapahtumat ovat tärkeä osa koulun toimintaa ja tukevat opetussuunnitelman tavoitteita. Retkien suunnittelussa suositaan maksuttomia lähialueen kohteita, joihin oppilaat voivat kulkea kävellen, pyörällä tai julkisella liikenteellä.
Luokkaretket tehdään pääsääntöisesti lähialueelle, ja niiden rahoitus järjestetään perusopetuslain mukaisesti. Jokaisella oppilaalla on oikeus osallistua retkelle riippumatta huoltajien osallistumisesta mahdolliseen varainkeruuseen. Retket ja leirikoulut ovat osa koulun vuosisuunnitelmaan kirjattua opetusta, ja siksi niiden tulee olla oppilaille maksuttomia.
Opettajalla on mahdollisuus järjestää luokkansa kanssa leirikoulu tai luokkaretki Hämeenlinnan ulkopuolelle lukuvuonna 2025–2026. Mikäli leirikoulu vaatii lisäresursseja, huolehtivat luokan vanhemmat vapaaehtoisesti varojen keräämisestä. Varainkeruu ei saa olla oppilaille tai huoltajille pakollista, eikä kerättyjä varoja saa jakaa yksittäisille oppilaille.
Opettaja toimittaa kuukautta ennen suunniteltua luokkaretkeä tai leirikoulua rehtorille kirjallisen selvityksen retkestä sekä päiväkohtaisen retki- tai leirikoulusuunnitelman ja turvallisuussuunnitelman. Lisäksi opettajalla tulee olla huoltajille tiedottamiseen tarkoitetut lomakkeet sekä tositteet huoltajien antamasta luvasta osallistua retkeen tai leirikouluun.
Luokka voi käyttää koulupäivän aikana klo 9–14 julkista bussiliikennettä Hämeenlinnan kaupungin alueella. Matkustaminen on tällöin oppilaille maksutonta.
Luokat osallistuvat Kulttuuripolun tarjoamiin tapahtumiin oman vuosiluokkansa ohjelman mukaan. Kulttuuripolku tarjoaa monipuolisia oppimisympäristöjä, tuo koulupäiviin vaihtelua ja tukee oppilaiden kokonaisvaltaista kasvua. Toimintaa koordinoi Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX.
Päiväretkivaraus 6 A ja 6 B luokille toukokuussa 2026.
Rehtori liittää luokan leirikouluasiakirjat toimintasuunnitelman liiteosaan.
Noudatamme Hämeenlinnan kaupungin "Koulun ulkopuolella annettavan opetuksen järjestäminen" - ohjeistusta.